La Luz: La Luz

Hardly Art

Piakkoin kymppivuotisiaan juhlistava La Luz on alkujaan Washingtonin Seattlesta kotoisin oleva poprock-yhtye, joka parin pitkäsoiton jälkeen siirtyi rannikkoa etelämmäs. Uusi koti löytyi Los Angelesista ja samalla bändin musiikki on hiljalleen pehmentynyt ja melodisoitunut siinä määrin, että nyt voidaan puhua jo doo wopista, surffailusta ja kevyesti psykedeelisestä kuusaripopista.

Muoto on siis retroinen ja kaavapaperit kovin tuttuja, mutta sitten viime albumin kvartetista trioksi kaventunut yhtye tahtoo jättää itseään laimean vaikutelman. Toki neljännen pitkäsoittonsa virstanpylvään saavuttanut bändi osaa jo asiansa, mutta ehkäpä tutut jutut osataan vetää jo tarpeettomankin rutinoituneesti narulle. La Luzia määritteleekin juuri soundillinen tasaisuus ja unenomaisuus, joka ei välttämättä ole positiivinen voima.

Ryhmän itsensä mukaan nimetty albumi kulkee kerran toisensa jälkeen alusta loppuun kuin huomamatta, jopa silloin kun sen sisältöön yrittää keskittyä kaikin keinoin. Päävokalisti Shana Clevelandin ja häntä tukevien Alice Sandahlin sekä Lena Simonin lauluharmoniat ovat kiistatta kohdillaan. Utuisten laulujen takana koskettimet piirtelevät somia kuvioitaan ja sähkökitarakin saa silloin tällöin hiukan revitellä, mutta kaikki on konservatiivisen viehättävää ja herttaisen sopusuhtaista.

En vaadi trio lopettamaan pehmeä unipopin tekoa, mutta olisi Metal Manin garagekorttia voinut pelata rohkeammin ja Spider Housen psykedeeliset elementitkin olisivat pystyneet kantamaan huomattavasti raskaampia ja rohkeampia rakennelmia. Omasta mielestäni nyt ainakin.