Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana

Plastic Passion

Neljä vuotta on jälleen kulunut, joten uuden Tero-Petri & Korvaamattomat -albumin aika on koittanut. Riittävän pitkä julkaisuväli on pitänyt otsakkeen alla julkaistun musiikin tason korkeana, joten Olet aina mukana -pitkäsoiton napakan tarttuva suomirock ei ollut varsinaisesti mikään yllätys.

Siinä missä neljän vuoden takainen Parantavat sanat -albumi näki miehen asettuvan musiikillisesti jonnekin Samuli Putrosta länteen ja Tommi Liimattasta etelään, on tällä erää kaikenlainen vertailu muihin tekijöihin suhteellisen turhaa. Vuosien saatossa Tero-Petri Suovanen on teroittanut biisikynänsä niin persoonalliselle terälle, että nämäkin kymmenen kappaletta ovat luojansa näköisiä, kuuloisia ja tuntoisia.

Kevään korvalla julkaistu Oman maailmansa kansalainen -sinkku on selvästi joukon nopein numero, mutta En mä muihin vertaile ja Yhteenkasvaneet kirittävät kyllä mallikkaasti ässäsyöttöä. Mikä erottaa kappaleita ns. normivirrasta on kuitenkin se, että lyriikoissa osataan käsitellä negatiivisen ja positiivisen voimia sangen uniikein ottein. Kuulija saakin arvailla ironian ja sarkasmin prosentuaalisia määriä raidalla ja toisellakin, mutta kikkailu ei ole mitenkään itsetarkoituksellista. Tero-Petri ei olekaan mikään nokkela piikittelijä, vaan ennemminkin tarkkasilmäinen havainnoija, joka sattuu kirjaamaan ajatuksena ylös hieman toisenlaisin painotuksin.

Keväisen sinkun yhteydessä lupailtiin/uhkailtiin jopa tanssittavilla elementeillä, eikä tuokaan ollut sitten silkkaa sanahelinää tai kiroilua. Kuiskaa mun nimellä pehmeästi näet kutsuu peilipallon alle ja tietysti myös avausraita Raikas nauru koittaa notkistaa polvia sorjalla puolikentillä, vaikka soljuvuus ei aivan eskilstunalaisten tasolle ylläkään.

Musiikki on rikasta ja kypsää, vivahteikasta ja syvää, kuten parhain viini konsanaan. Uskallan silti väittää, että tämänkin albumin herkut jäävät eloon ennemminkin lyriikoidensa ansiosta. Ei ole näet montaa vokalistia, joka voi vakavalla naamalla todeta, kuinka ”on helpompi hengittää rikkinäisen ihmisen seurassa” ja ”arki taistelulaji on”. Ja kumpikin näistä riveistä on peräisin periaatteessa rakkauslauluista, sellaisista teropetrimäisistä tarinoista – ymmärrättehän.