Sydänyön rytmi: Erämaa

Keravan Ääni ja Levy

Sanokaa jos olette kuulleet tämän aikaisemmin: Olipa kerran rock-yhtye, joka halusi yhdistää Black Sabbathin multaisen raskauden ja Jethro Tullin ilmavammat progehtavammat jutut toisiinsa? Olette siis jo kuulleet moisesta? Hmm, niin minäkin, mutta annetaan musiikin soida silti hiukan pitempään. Eihän sitä tiedä, jos vanhasta kiesistä saataisiin enemmän kierroksia irti.

Keravalainen Sydänyön rytmi -yhtye rynkytti neljä vuotta sitten junallaan halki samojen maisemien Rakkaus lyö maahan -pitkäsoitollaan. Huilu pisti tuolloinkin korvaan rock-soitinten seasta, kuten Ian Andersonin kummat polviliikkeet konsanaan ja rockin eri vivahteet saivat ihastelemaan genremuhennoksen vivahteikasta mausteisuutta. Paljoa ei oltu mukaan kelpuutettu uudemmilta vuosikymmeniltä, mutta eipä se toisaalta ollut tarpeenkaan.

Toisella kierroksella kaikkea tuntuu olevan hieman enemmän, kaiken ollessa jotenkin laajempaa ja mahtavampaa, tosin aikahaarukka on pidetty melko lailla samanlaisena. Tietysti Sydänyön rytmi rakentaa talonsa yhä samalle rhythm’n’bluesin ja perusrockin kalliolle, mutta maisemat ovat aiempaa värikkäämpiä ja monimuotoisempia. Nimibiisi Erämaa flirttailee rautalangan kanssa, eikä tuossa kaukana enää pohjoinen kaihoiskelmäkään oikeasti ole, vaikka raja onkin yhä selvä. Herrain perseet (kyllä, luit aivan oikein) on puolestaan alkukantainen bluesrockin järkäle, jolla duunari nostaa nyrkkiään kohti harmaata taivasta – ja ehkä vähän herrojakin.

Eikä ryhmä missään kuplassa muutenkaan ole elänyt, sillä K-juna (kuuma kyyti) nostaa hattua Chuck Berrylle – muutenkin kuin lyriikoillaan. Kuumat retrobileet järjestää myös Rakkauden tiet, jonka kohdalla kiihkeä soitto karkaa jo melkein lapasesta. Päätösraita Taivaan portilla on myös siinä määrin ’pakollisia bokseja’ ruksaileva numero, että oksat poikki ja puoli Alabamaa perään.

Bluesrock on vahva genre, jonka historia ulottuu kauemmas kuin mitä tallenteet osaava kertoa. Sydänyön rytmi on lähtenyt rohkeasti laventamaan tonttiaan, mutta samalla orkesteri on mielestäni yrittänyt levittää leirinsä jo tarpeettomankin laajalle alueelle. Saatesanoissa kerrotaan A-puolen syntyneen ennen pandemiaa, kun taas B-puoli kursittiin kasaan myöhemmin. Liekö siinä sitten selitys sille, miksi pitkäsoiton punainen lanka tuntuu katoavan loppua kohden.