Rebekka Holi: Posliinijättiläinen

Soundhill

Laulaja/lauluntekijä Rebekka Holi on aiemmin julkaissut pari EP-levyä, joista viimevuotinen Auringon ympäri iski todella terävillä biiseillään itsensä allekirjoittaneen muistin lokeroihin. Nyt kasassa on kokonainen pitkäsoitollinen herkkua, eikä mukaan ole mahtunut ymmärtääkseni kuin yksi reilusti aiemmin julkaistu siivu. Saatesanoissa albumia kutsutaan tilkkutäkkimäiseksi muistojen ja pohdintojen kokoelmaksi, eli tyylillinen kolmiloikka ja krooninen arvaamattomuus saavat jatkua myös pidemmän formaatin parissa.

Kuulutan usein (kenties tarpeettomankin usein) ehyiden albumikokonaisuuksien perään, mutta Rebekka Holin tapauksessa jazzahtavat popit, koukeroiset rokit ja jotenkin sijoiltaan nyrjähtäneet progepöräykset muodostavat nimenomaan sateenkaaren väreissään persoonallisen kokonaisuuden. Toki kappaleet eroavat toisistaan huimasti, mutta Holin värikäs, tarvittaessa leikkisä ja uhkaava lauluakrobatia haalii rönsyt yhteen, tai ainakin riittävän läheiseksi laumaksi.

Lääkärisetä on klassinen auktoriteetti, jonka sisäistä puhtautta epäillään kulmikkaan rockin keinoin. Ullan kanssa kuunnellaan hissien kieltä kauneimman folkin varjoisissa unelmaviidoissa, matkalla kaukaa keskelle kaupunkia. Äiti saisi puolestaan silittää kaipaavan päätä, kun puolipainajaismainen rockmörköooppera takoo itseään koskettimista varjoisan huoneen seinille. Matka pisteestä toiseen on kieltämättä mittava, mutta välit täyttyvät toisilla, yhtä kiehtovilla ja tinkimättömillä numeroilla.

Oikeastaan vain sinkuksi valittu Mitä on seksi? pistää ärsyttämään, mutta miksi? Onko se tuon toistuvan kysymyksen rassaavuus, vai ns. herkän aiheen raahaaminen valokeilaan. Myin itselleni ideaa, ettei renkutus ole musiikillisesti kovinkaan kiinnostaa, vaikka siinä kysyttäisiin hapankaalin, troolarin tai Nebraskan senaattorin merkitystä ja tarkoitusta. En osaa sanoa mikä on vastaus, mutta ainakin biisi törkkii mieleen, mikä on taatusti ollut tarkoituskin.

Rebekka Holi on henkilönä ja artistina kiehtovan ristiriitainen. Voin nähdä hänet Yöllä-kappaleen tokkuraisena runotyttönä, joka on nauttinut kaksi lasia liikaa paikallisessa räkälässä ja odottaa vain pääsyä kotiin poikaystävänsä kanssa. Hänen heijastuksensa vilahtaa, kun Peilikaappi avautuu ja sulkeutuu kasarisen poprockin kiipparivahvistetussa fantasiamaailmassa. Onko hän tuo Posliinijättiläinen, joka kenties toivookin kaatuvansa ja pääsevänsä sitä kautta irti ulkokultaisesta kuorestaan?

Posliinijättiläinen on kiistatta musiikillinen tilkkutäkki, mutta kuinka lämpimältä ja upottavalta se tuntuukaan, kun kappaleet vievät kuulijan tilanteesta toiseen ja kolmanteen. En löydä tästä levystä vakavia vikoja, sillä sen musiikki ja tekstit ovat kuin mestarillista näytelmää tai elokuvaa, jossa ns. säännöt vaihtuvat lukujen mukaan. Loisteliasta omalla säröisällä tavallaan, jossa naarmut ja virheetkin ovat osa taideteosta.