HENNT: joy euphoria fear

Omakustanne

Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten Tuukka Henttosen oman projektin edellinen pitkäsoitto kului kuuntelussani. Olen sittemmin useampaan otteeseen palannut HENNT-pitkäsoiton pariin, kun elo on painanut fiilikset poikkeuksellisen pohjaan. HENNT osaa näet kohottaa harmaimmankin päivän brianenomaisella ambientillaan. Että kiitos vaan kaikista niistä toipumisen hetkistä, sekä tämän uuden albumin syntymisestä ja sen Desibeli.netin postilaatikkoon päätymisestä.

joy euphoria fear, jonka otsikko siis kuuluu kirjoittaa kaikilla pienillä kirjaimillaan, on yhdeksän raidan ja hieman alle kolmen vartin mittainen musiikkiannos. Muodon reunat noudattelevat klassista vinyyliä, jossa kuvitteellisen A-puolen muodostavat viisi ensimmäistä raitaa ja B-puolen puolestaan neljä jälkimmäistä numeroa. Vaihdos keskellä on luonnollinen ja otsikoiden perusteella albumi muodostuu kolmesta kolmiosaisesta teoksesta: Infancy, The Genwhy ja Plastiglomerate.

Usein tulen todenneeksi, kuinka musiikin eräänlainen huomaamattomuus ja helposti nautittavuus ovat negatiivisia asioita. Ja niinhän ne useimmiten ovatkin, mutta tämä ei koske joy euphoria fear -albumia. Toki nämä sekunnit ja minuutit kuluvat nopeasti ja vaivattomasti, mutta kuten edellä viitattu Brian Eno ja taatusti myös vaikutteena toiminut Kraftwerk, HENNT osaa tuoda merkityksellisyyttä kaikkeen. Elektroniset kudelmat sekoittuvat toisiinsa, tempo on verkkainen ja fiilis neutraalin paineeton, miellyttävä.

Helppouden tuntu on kokemusteni perusteella yksi vaikeimmin saavutettavista asioista, mutta HENNT hallitsee pelinsä suvereenisti. Näin Infancy, Pt. III (not so Scorching, Endless Summers) voi ongelmitta paistatella hellässä auringossaan ja The Genwhy, Pt. III (Navigating by the Norms of Life) johdattaa kuin huomaamatta kuulijaansa futuristisissa maailmoissa, jotka ovat mielestäni enemmän utopiaa kuin dystopiaa. Hieno levy ja kokonaisuus, jolta jäi puuttumaan vain se kirkkain kruununjalokivi.