Latimeria: Hieno Harha

Musakonttori

Latimeria on raahelainen yhtye, joka nostaa saatesanojen kärkeen tummat lyriikkansa, jotka kieltämättä ovat ensiluokkaista rockrunoutta. Yhtyeen debyyttipitkäsoitto julkaistiin jo kesän helteiden aikaan, mutta fyysistä laitosta siitä ei ole nähtävästi saatavilla. Digitalisoitunut maailma ei ole kuitenkaan poistanut orgaanista murhetta ja analogista hehkua, eli mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne ovat kuten ennenkin.

Musiikkinsa puolesta Latimeria sopii vaikeasti rajattavaan suomirockin suurperheeseen. Kielisoittimet ja rummut somistavat lauluille lavasteet, joissa ei kaivata koskettimia tai puhaltimia, mutta akustiset kitarat ovat kyllä käytössä. Sävellykset ovat yllättävänkin nopeita ja suoria, vaikka sovituksissa on muistettu vaivata toistuvasti päitä ja etsiä istuvia soundeja.

Esimerkiksi Säätäjä laskettelee liukunsa läpi alle kolmessa minuutissa, ja joku toinen olisi saattanut istuttaa jälkimmäiselle puoliskolle selvemmin kaavaa rikkovan väliosan, mutta Latimerian tapauksessa perusrakenteissa tapahtuu jo tekijöiden mielestä ihan riittävästi. Sama tarpeetonkin suoruus ja lievä raakilemaisuus vaivaa muitakin raitoja, tosin tämä ominaisuus saattaa olla jalostettuna vielä yksi yhtyeen tärkeimmistä valteista tulevaisuudessa.

Sitten on se tummuus, joka tekee monista lyriikoista musertavan melankolisia ja nujertavan suomalaisugrilaisia. Viina virtaa tarpeettoman usein, rakkaus tahtoo olla karkaamassa ulos kuvasta, tai sitten kaikki oivalletaan aivan liian myöhään – kuten vaikkapa Pölyiset enkelit, jotka kohtaavat toisensa – tai sitten eivät. Kaunis numero tuokin on, mutta niin tavattoman ja suunnattoman kaihoisa. Helvetissä (Hieno Harha) rakentuu sekin runomaisista riveistä, jotka vokalisti lausuu silti kuin luonnostaan, mistä syvin kumarrus siihen suuntaan. Onneksi kaavaa rikkoo sentään Rakas, jossa kaikki on kerrankin mallillaan ja lämmön voi tuntea ihollaan.

Hieno Harha on kieltämättä tumma levy, jonka sydän sykkii tummista melodioista ja sitäkin tummemmista lyriikoista. Ja silloin harvoin kun pistetään jalalla koreasti, kuten vaikkapa Halkopinolla, niin asiat ovat vain entistä heikommin. Esikoisen biisit ovat tietysti pitkältä ajalta, joten nyt kun pöytä on lakaistu tyhjäksi pölystä, vanhoista pulloista, tumpeista yms. niin mahdollisuudet ovat moninaiset. Tekstien puolesta kynä on jo terässä, mutta etenkin sovituspuolella pienelle hiomiselle – ja toisinaan myös rosoisuudelle – voisi olla tilausta.