Ville Suopajärvi: Palaa aalto ja hiiltyy pisara

Omakustanne

Ville Suopajärvi on monessa mukana oleva turkulainen muusikko, jonka musiikkia voisi kutsua vaikkapa hieman kummalliseksi folkpopiksi. Vuoden 2018 loppupuolella hämmästelin Maisemakuvia somesta -kasetin sisäisiä avaruuksia. Tuolloin lopputulema oli synteesi – niin oliko se nyt sitten kokeellista lo-fi rockia, avantgardistista taidetta, vai ennemminkin säestettyä runoutta? Niin tai näin, samoilla linjoilla jatketaan myös nyt.

Palaa aalto ja hiiltyy pisara -albumi onkin kiistatta todellinen soolotyö, sillä Suopajärvi on itse hoitanut materiaalin luonnin ja sen esittämisen lisäksi myös äänityksen, ja jopa kansikuvan. Masterointi on sentään uskottu Pentti Dassumin käsiin, mutta muuten kaikki on Suopajärven itsensä tekemää. Eikä siinä mitään, sillä visio on tällä tavoin taatusti selkeä ja albumin yhdeksän raitaa muodostavat mitä tiiviimmän biisiryppään, jossa akustinen kitara ja hiljainen laulu ovat avainpalaset.

Suopajärvi tuntuu rakastavan pieniä kielellisiä jekkuja ja oivalluksia, mutta esimerkiksi Sydämiä sydänyössä tai Kivet kasvavat eivät kompuroi omaan näppäryyteen. Suopajärvi omaakin tyylin ja presenssin, jolla hän voi sanoa vaikka mitä, ja se kuulostaa edelleen loistavalle. Tyyli on sekoitus lakonista havainnointia, lapsekasta aprikointia ja pienen pienistä yksityiskohdista kokonaisia maailmoita löytävän kummastelijan pohdintaa.

Enhän minä oikeasti tiedä, mistä Musta TV-näyttö pohjimmiltaan kertoo, mutta jokainen meistä kai on joskus tuijottanut tuota peiliä ja ehkä jopa pohtinut peilikuvien peilikuvia. Maa harmaana aamuna viehättää sirolla muodollaan ja äärimmilleen riisuttu muoto palvelee myös retroisen rauhallisen Tuonpuon matkaa.

Kiitän vielä erikseen Desibeli.netille rakennetusta fyysisestä kopiosta. Joku näkisi siinä vain CD-R levyn kotikutoisilla kansilla, mutta minä näen tuossa paketissa rakkautta musiikkia kohtaan. Ei tämä mikään populaarikulttuurin merkkiteos ole, mutta sen parissa on mukava ottaa hetken verran rauhallisemmin.