HÄMY: Loiste

Omakustanne

HÄMY-nimen takaa löytyy yksi henkilö, tarkemmin sanottuna Aki Vähäsarja. HÄMYn debyyttialbumi Otavasta pohjoiseen ilmestyi loppukesästä 2019 ja toisen pitkäsoiton ensimmäiset sinkut ehtivät ilmestyä jo viime vuoden puolella.

HÄMY ilmoittaa esittävänsä etnistä rockia, mikä on tietysti vähintäänkin löyhästi ilmaistu määritelmä. Tässä tapauksessa etnisyys johtaa kohti pohjoista Suomea ja menneitä aikoja, yleisesti alkusuomalaisuudeksi ja lappalaisuudeksi ymmärtämämme kulttuurisen shamanistisuuden sekoittuessa muihin ääniin. Kappaleiden pohjalla vaikuttaa oikeastaan poikkeuksetta keinuva poljento, suurin osa soittimista on akustisia ja tyyliä voisi kutsua ainakin tinkimättömäksi.

Laulu on toisinaan enemmänkin joikaamiseen kallistuvaa, toisinaan kurkkulaulu sotkee sekaan moderneja linjoja. Puhelaulua en silti kutsuisi missään vaiheessa rapiksi, vaikka moisia kommentteja joku saattaakin parista raidasta viskoa. Kulttuurista ja etnisyydestä puhuttaessa rintamalinjat konservatiivien ja uudistushenkisten välillä tahtovat olla syviä, mutta ainakin Loiste tuntuu hohtavan kummallekin puolelle kenttää.

Muoto on vain muotoa, joten miten on itse sisällön laita?

Tuorein sinkkuraita Yötön yö onnistuu hämmentämään vesiä kunnolla, tanssin käydessä jalkoihin ja huilujen soidessa ikiaikaisen nuotion äärellä. Kiekon muut sinkkuvalinnat, Projektini: ihminen ja Rituaali, ovat helpoimmin sysättävissä ns. tavalliseksi ymmärretyn poprockin sateenvarjon alle. Hitusen modernimpi soundipakki ja rahdun enemmän rosoa, niin rock-yleisö saadaan kyllä mukaan, eikä etäisyys mm. Sielun Veljien outorockailuun ole enää kovinkaan mahdoton.

Nostetaan esiin myös modernimmasta lausunnasta hyötyvä Kaksi veljestä valeloppuineen kaikkineen, sekä tietysti kiekon sulkeva Löyly, joka tuntui ensimmäisillä kierroksilla totaaliselta hudilta – kunnes oivalsin kehien käyvän umpeen osittain juuri tuon ankkuriraidan ansiosta.

Kurkkulaulu, rytmin ikiaikaisuus ja monitulkintaiset lyriikat, joissa niin ikään aikalinjat sekoittuvat. Hämyisää on, vaan ei liikaa, jotta kodan katon voi yhä nähdä. Sen takana kiiltävistä tähdistä nyt puhumattakaan.