Tanto: Lempipuuhaa

Grey Beton Records

Toisinaan tarvitaan onnekas onnettomuus, jotta asiat loksahtavat kohdilleen. Kotimainen laulaja/lauluntekijä Tanto, eli Tarmo Ranta, menetti varastetun läppärireppunsa mukana vihollisen kappaleraakileita, joista olisi saattanut syntyä englanninkielinen esikoispitkäsoitto. Kirjoitellessaan ulkomuistista biisejä takaisin ylös päätti Tanto turvautua suomen kieleen ja näin Lempipuuhaa-albumin materiaali syntyi tavallaan uudelleen.

Esikoisalbumin kaksitoista kappaletta ovat kieltämättä monipuolinen ja värikäs sisarusparvi, jonka seurassa ei aika käy ainakaan pitkäksi. Jokainen siivu nojaa vahvasti mieheen & kitaraan, mutta akkarin rinnalla kuullaan sähköistä keppiä ja muutenkin bändisoundi on tarvittaessa erittäin tuhti ja tukeva. On ihan makuasia, että pitääkö lopputulemaa enemmän puoliakustisen rockin vai lievästi iskelmästä kolhua saaneen poprockin muotoisena, sillä rajat noilla seuduilla ovat veteen piirrettyjä viivoja.

Varmaa on kuitenkin se, että Tanton vahva ja väkevä vokalisointi herättää taatusti tuntoja. Harmillisen usein debyyttilevyillä tulkinnan voimakkuus uutetaan huudosta, mutta Tanto saa puhallettua kelpo tekniikalla biiseihinsä toisenlaista alkuvoimaa. Otetaan esimerkeiksi Tulelle tulta ja erityisesti Se virtaa taas, jotka uskalletaan esittää milteipä varoen, jolloin sanojen voima toimii aivan toisilla tasoilla.

Eikä Tanto tyydy vain tarinoita somasti kertoilevan trubaduurin osaan, mistä boogaavaa rockia kehään viskaava Lempipuuhaa ja niin ikään häntää veivaava rokkisiivu Pikku enkeli ovat selvimmät osoitukset. Tanton tukena häärii sähköinen yhtye, josta lähtee tarvittaessa melkoinen mekkala kun Baddingia sulautetaan Led Zeppelinin perintöön. Eivätkä edes nämä romuluisimmat numerot peitä itse sanojen voimaa. Eli toisin sanoen: tasapaino on ihailtavan herkkä.

Edellä tuli jo todettua, että biisikatras on värikäs. Siinä onkin Lempipuuhaa-albumin ainoa mahdollinen heikko kohta, sillä tusinasta kappaleita ei saa helposti sorvattua ehyttä albumikokonaisuutta. Kymmenen pulloa viiniä on toki hieno biisi, mutta noissa kohdin jäin kaipaamaan formaatiksi vanhaa kunnon vinyylilevyä, koska kuvitteellisen B-puolen avaajana siivu olisi paikallaan. Alkupuolella Lupaus puolestaan hidastaa kiekkoa juuri kun vauhti on saatu kohdilleen, mutta nämähän nyt ovat vain pikku töyssyjä isossa tiessä.