GEA: Call for a Snake

Fragity Records

GEA on julkaissut kunnioitettavan määrän sinkkuja viimeisen parin vuoden aikana. 2019 alussa ilmestynyt Time avasi oman ketjunsa, jossa Snow EP kohotti vain panoksia. Tuolloin jäin kaipaamaan artistin elektroakustiseen poppiin enemmän sävyjä, joista sitten saatiinkin nauttia vielä samana vuonna ulos ehtineillä sinkuilla.

Noin tuotteliaan vuoden jälkeen olisi olettanut, että edessä olisi ollut hiljaisempi vaihe, mutta vuosi 2020 kului GEAn leirissä entistäkin ahkeramman luonnin merkeissä. Viiden sinkun ketju sai jatkokseen Jää huurteinen maa -kappaleen instrumentaaliversion ja tämän vuoden puolella GEA on kerennyt pistämään ulos jo kaksi sinkuraa lisää. Nyt nuo vuosien 2020–2021 biisit on koottu yksiin kansiin ja seitsemän jo kuullun raidan seuraan on saatu seitsemän uutta vetoa, joten nyt kelpaa pyyhkiä hikeä otsalta.

Mitäs niin ihmeellistä moisessa julkaisutahdissa sitten on, voitte kysyä. Ja kysymys onkin ihan aiheellinen. Aloitetaan perustelu toteamuksella, että GEA on vienyt oman, uniikin musiikkityylinsä erittäin pitkälle. Kuten edellä tuli jo todettua, äänimaisema koostuu elektronisista ja akustisista elementeistä, joita johtaa GEAn toisinaan enkelimäiseksikin yltävä laulu. Vokaalit suosivat korkeita nuotteja, eteerisiä fiiliksiä sekä viipyilevää tulkintaa, jossa sanojen annetaan todella vavahduttaa ja vaikuttaa.

Kaikki on hiottu äärimmäisen tarkasti, mutta yleisfiilis ei missään vaiheessa tunnu ylituotetulta – ja se jos mikä on melkoinen temppu. Tämä on taatusti vaatinut paljon kehitystyötä ja täsmälleen oikeiden voimasuhteiden hakemista, joten pidän edelleen näin tiivistä julkaisutahtia suoranaisena ihmeenä.

Kappalemateriaali on ilahduttavan monimuotoista, Predefinedin kaltaisten sinkkuässien saadessa ympärilleen sisaruksia. Predefined onkin täydellinen levynavaaja, biisin mystinen poljento lakaisee jalat mukaansa ja tuottaja Chris Birkettin yllättävät taustalaulut virittävät kuulijan oikeaan tunnelmaan. Vielä pidemmälle kyseisellä polulla kulkee Sun Fights the Moon, jolla ikiaikaiset sfäärit ja urbaanit helkynnät löytävät toisensa ja jälleen kuulijalla on lyriikoissa pureskeltavaa.

Numerot ovat pääosin kolmesta neljään minuutin mittaisia, mutta taustalle on silti saatu luotua kunnianhimoinen tarina, joka jakautuu peräti neljään osaan. Alun tummemmat sävyt muuntuvat monitulkintaisemmiksi, albumin jälkimmäisellä puoliskolla koittavat valoisammat ajat, kunnes uidaan kenties entistäkin syvimmissä henkisissä vesissä. Omanlaisensa vakavuus ei kuitenkaan ole vääränlaista raskautta, vaan ennemminkin syvyyttä ja värikylläisyyttä, josta voi nauttia yllättävänkin runsaasti.

Nämä siirtymät eri osien välissä ovat toki selviä, mutta samaan aikaan enemmänkin teksteistä riippuvaisia. Albumin henkiset ulottuvuudet voikin ohittaa, tai niiden saloja voi ryhtyä tutkimaan innolla – niin tai näin, itse musiikki ja Call for a Snake kokonaisuutena toimivat mielestäni lähes moitteetta.