Pink Chameleons: Peace & Love

Soliti

Vuosi 2019 oli kiistatta Pink Chameleons vuosi, kun Paltsa-Kai Salaman ympärille rakentunut garage/bluerock-yhtye huipensi sinkkusarjansa loppuvuodesta ilmestyneeseen Songs EP -levyyn. Vuosi 2020 menikin sitten aivan muissa jutuissa, mutta kevään korvalla ilmestynyt Hot Dog -sinkku osoitti, että toinen kierros on pian koittamassa. Ja tässä se nyt on: Pink Chameleonsin kovasti odotettu debyyttipitkäsoitto.

Kymmenen biisiä, miltei täsmälleen puoli tuntia, eikä ainuttakaan suoraa hutia. Yllättäen kiekolta ei löydy ainuttakaan vuoden 2019 erinomaisista biiseistä, joten Pink Chameleons on todellakin putsannut pöytänsä. Vain em. Hot Dog on siis pohjustanut albumia ja tuo kuvitteellisen A-puolen sulkeva helmi on edelleen lievästi kireän ja kuivan tuntuinen kitararypistely, mutta luonnollisessa ympäristössään kipale on selvästi paikallaan. Kuullaanhan kuuman koiran perään instrumentaaliraita Horsewalk jolla ryhmä pistää jalalla niin koreasti, että liinatkin siinä jo pöydästä lentävät lautasista nyt puhumattakaan.

Garage edellä mennään yhä, mutta joillain raidoilla voi jo aistia proto-punkin ja modernimman desert rockin kaikuja. Peace & Love ei nimestään huolimatta tarjoa juuri rauhaa, ja rakkauskin irtoaa vain omilla ehdoillaan, kiivaiden biisien naputtaessa tempoa yhä kovemmaksi. Tekstit huokuvat myös negatiivisia tuntoja ja turhautumisia, joiden oletan ainakin osittain kumpuavan muuttuneesta maailmantilanteesta.

Onhan se melkoinen linjaus, kun levy starttaa Death By Bliss -raidalla, jossa tylysti vokaalit puolittain syljetään. Hieman myöhemmin Run and Hide kertoo, kuinka hetken päästä on luvassa satikutia, ahdistavan rytmin juntatessa väistämätöntä kuulijan otsasta sisään. Äänivallien ei edes tarvitse nousta kattoon, sillä kurissa pidetty vyörytys toimii sitäkin tehokkaammin.

Tiukan startin jälkeen levy ryhtyy paljastamaan rikkaampaa soundikenttäänsä ja Pink Crush trippailee jo lähellä psykedeelistä garagea. Tiukasti svengaava Dead End Life ottaa negatiivisuudesta huimat nopeudet itselleen ja Rainy Days on kaikessa soundillisessa runsaudessaan juuri sopiva päätösraita tälle yllättävälle, haastavalle ja monimuotoiselle kiekolle.

Peace & Love onkin kummallinen kokoelma punkin, garagen, bluesin, countryn, psykedeelisen rockin ja jopa power popin palasia, joista on kasattu kokoon joukko erilaisia kappaleita. Voin suoraan tunnustaa, että ensimmäinen kuuntelukerta oli kokonaisuutena lievä järkytys, jossain kolmannen kierroksen kohdilla ryhdyin vasta pitämään levystä merkittävämmin ja nyt jo rakastan sen monimuotoista mahdottomuutta – joka kuitenkin on soundillisesti ehyt ja ymmärrettävä. Rauhaa ja rakkautta.