Sami Heikkilä & Kolme viljaa: Sami Heikkilä & Kolme viljaa

Kitka Records

Laulaja/lauluntekijä Sami Heikkilän ympärille kasvanut Sami Heikkilä & Kolme viljaa on saanut itselleen vahvan alun debyyttialbumistaan. Toki Heikkilän sooloina jo aiemmin julkaisemat Voin luvata sateisen kesän / Jos sinut saan ja Kaunein muisto -pikkukiekot osoittivat, että kaihoisa folk kyllä onnistuu Leonard Cohenin hengessä, mutta nyt kun yhtye tukee soittoa, niin lopputulema osuu entistäkin lähemmäs Dave Lindholmia.

Eikä mestarin töiden puolittainen kunnioittaminen ole tietenkään mikään vältettävä asia, etenkin kun jälki on näin tasapainoisen vahvaa. Albumi julkaistaan myös vinyylimuodossa, ja tuohon formaattiin tämä kahdeksan raidan ja reilun 37 minuutin mittainen musiikkiannos taittuukin erinomaisesti. Tosin paketti toimii kyllä vaikka ihan satunnaisessakin järjestyksessä, testattu on.

Joka tapauksessa levyn, ja A-puolen, avaava Kiitos varjoista on kaihoisassa puolicountryrockissaan ensimmäinen täysosuma. Sähköisen bändin raukean lämmin soundi kukoistaa, Heikkilän päästäessä lyriikat maailmaan sellaisella vähäeleisellä välittämisellä, jonka juuri em. Lindholm hallitsee miltei täydellisesti. Näin sanoja tulee todella kuunnelleeksi, eivätkä lyriikat ole mitään peruskauraa. Heikkilä onkin nimenomaan tarinankertoja, jonka kyky käyttää sanoja hyödykseen saa hiljenemään kerran toisensa jälkeen.

B-puolen starttaava Alas, alas, alemmas ottaa taas uruistaan kaiken irti ja bändi soittaa niin herkullisesti, että pohjoisen rock’n’soulin termi viivähtää jo mielessä. Näiden vahvojen pilarien välissä Vauhtia taivas rokkailee amerikkalaisen unelman heijastuksissa, kun taas albumin loppupuolelle sijoitettu Mantelipuiden kukista on mahdollisesdti se joukon selvin Bob Dylan -hetki – ja silti kaikki kuulostaa ensisijaisesti Sami Heikkilä & Kolme viljaa -orkesterilta.

Heikkilä käyttää hyödykseen rajoitteitaan vokalistina, eikä näitä biisejä voisi oikein kuvitella toisin maailmaan saatetuiksi. Lämmin kitarasoundi, herkin käsin soittava rytmiryhmä ja kaiken keskustaan nousevat sanat, joita toisinaan rikastetaan uruilla, huuliharpulla ja pienillä perkussioilla. Olin jo erittäin lähellä viittä tähteä, mutta jätetään nyt vielä petraamisen varaa.