Anthony Rausku: Nightmare

Omakustanne

Anthony Rauskun Desibeli.netin toimitukseen lähettämä albumi on siitä mielenkiintoinen tapaus, että se on periaatteessa sama asia kuin viime vuonna julkaistu Blood Is Shining Blue -pitkäsoitto. Ainoat erot ovat siinä, että keulille on sijoitettu uusi sinkkubiisi Nightmare ja kaksi kappaletta ovat vaihtaneet keskenään paikkoja. Tartuin kuitenkin painajaista helmoista, koska kiekkoa ei ole kuitenkaan arvioitu Desibeli.netissä.

Rauskun vajaan kolmen vuoden takainen Life on Earth kolisteli kolhosti rockin liepeillä, biisien venähtäessä toistuvasti takalaittomiksi. Kuulija saattoi kuitenkin viihtyä mainiosti 80-luvun kipakan hard rockin ja 90-luvun pörisevämmän kitarasoundin käydessä omaa paritanssiaan. Samat kaavapaperit ovat myös nyt käytössä, vaikka em. sinkkubiisi Nightmare aiheuttikin ensimmäisen jykevän yllätyksen.

Lähes viiden ja puolen minuutin mittainen Nightmare kuulostaa alkuun pintapuolisen rock-hoidon saaneelta The Human Leaguelta, jossa Top Gunin maalailevat syntikat on siirretty osin nykyhetkeen. Kulttuurishokista toivuttuani pystyin kuitenkin toteamaan, että aiempaa kimaltelevamman pinnan alta löytyy kyllä edelleen tuhti rock-kipale. Hieman myöhemmin Eyeballs Fade grungeileekin jo siihen malliin, että kaikki epäilykset linjan tarpeettomasta pehmentymisestä voi hylätä.

11 biisiä ja reilut 51 minuuttia ovat kovia lukuja näinä päivinä, kun useimmat pitkäsoitot kestävät tuskin puolta tuntia. Rauskun kohdalla eeppisemmin maalailevat numerot saadaan kyllä päätökseen jo viidessä minuutissa, mutta rouheammin rokkaava Faith toimisi kompaktimmassakin muodossa. Vakavampi ongelma onkin sitten tasalaatuisuus, tai oikeammin sen puuttuminen.

Rausku osaa kyllä kirjoittaa tarttuvaa materiaalia ja herran kitarasta löytyy toistuvasti raikkaan tuntuisia riffejä, mutta äänityksen matala tekninen taso ei anna materiaalille sen ansaitsemaa mahdollisuutta. Uskallan myös väittää, että tiukan tuottajan kanssa Nightmaresta olisi saatu veistettyä todella jykevä plus puolituntinen rock-kiekko, mutta tässä nyt on taas näitä jos-lauseita liikaa jonossa.