KÆSAR: Ikiuni

Soundhill

Modernia elektronista pop-musiikkia luova KÆSAR on viimeisen kahden vuoden aikana ollut kolmesti esillä Desibeli.netin sinkkukoosteissa. Viimekesäisellä Ikiuni-sinkulla KÆSAR suoritti rohkeasti hyperhypyn tummempien sävyjen värittämään universumiin, jossa cyberpunk ja dystopia olivatkin yllättäen siirtyneet keskustaan. Kyseinen sinkku on antanut myös debyyttialbumille nimen ja tarina on levitetty nyt pitkäsoiton mittaiseksi.

Cyberpunkin saralla pohditaan usein sitä harmaata vyöhykettä, jossa ihmisyys ja teknologia yhdistyvät toisiinsa. Mikä tekee meistä ihmisiä ja koska olemme enemmän koneita kuin ihmisiä, jos koskaan? Ihmisyys on kullanarvoinen asia, mutta onko toisaalta bittiseinämän toisella puolella jotain vastaavaa? Klisheisesti kysyen: unelmoivatko androidit ja niitä yksinkertaisemmat koneelliset olennot, ja mahdollisesti jopa softat, sittenkin sähköisistä lampaistaan?

Filosofointi on siitä hedelmällistä, että sen kautta mitään asioita, mahdollisuuksia, ajatuksia ja reittejä ei voi sulkea täysin pois. Tietysti täsmälleen samoista syistä voidaan todeta, ettei filosofoinnista ole mitään hyötyä, koska mikään ei kuitenkaan muutu. Mutta muuttuvathan asiat. Ne kääntyvät ja vääntyvät jo siinä hetkessä, kun ryhdymme pohtimaan uusia mahdollisuuksia.

Ikiuni poukkoilee bittiavaruudessa sinne tänne, aivan kuin todistaen filosofoinnin neroutta. Uusia linjoja syntyy, vanhoja hylätään ja tietyt teemat vaikuttavat olevan suuremmissa ja pienemmissä loopeissa. Iterointi on saatesanojen mukaan vain kerran sellainen kuin se albumilla on, koska triggeröinti ja algoritmit eivät voi koskaan tuottaa täsmälleen samanlaista tulosta. Kuka siis on tehnyt valinnat: muusikko, vai hänen käyttämänsä softat – vai softan luoneet ihmiset? Tässä alkaa päätä särkemään helposti.

Palataksemme takaisin levyn kokoiseen maailmaan, sen persoonallinen tyyli ja muoto ovat suomalaisessa musiikkikentässä ainutlaatuisia. Ensinnäkin Ikiuni on kokonaan suomenkielinen ja toisekseen KÆSAR ei tunge itseään väkisin tanssilattialle, vaan antaa taiteen toteutua omilla tavoillaan. Vajaan puolen tunnin mittaisella levyllä Ikoni osuu kiivaampine biitteineen lähemmäs klubihittiä, mutta esimerkiksi Ilaaitini ja Iteraatio ovat enemmänkin ambientin sävyttämiä efektiraitoja. Kaikki turha rönsyily on karsittu, eikä biisejä edes tule ajateltua aina omina osinaan vaan ennemminkin kokonaisuuden erilaisina osasina.

Jokaisella yhdeksästä raidasta on kiistatta potentiaalia taipua radioystävälliseksi elektrotahnaksi, mutta se ei ole KÆSARin juttu. Ja juuri tuon ansiosta Ikiuni tulee elämään pitkään, kenties lähes loputtomasti.