Revoltone: For the Silent Voices

Secret Entertainment

Vantaalaisen punk rockia veivaavan Revoltonen syömähammas löytyy kuuleman mukaan vahvoista live-esiintymisistä, joita on tosin sattuneesta syystä ollut viime aikoina niukan puoleisesti. Tiukoille livebändeille on myös usein haastavaa saada keikkatilanteesta tuttu räiskyvä energia välittymään studion kautta kotikammioihin saakka, joten esikoispitkäsoittonsa julkaisseella ryhmällä on kiistatta ylämäkeä edessään.

Punkahtavaa ja melodista poprockia, vai popahtavaa punkrockia? Revoltonen tapauksessa kuvauksen tarkka kohdilleen ruuvaaminen tuntuu riippuvan aina kulloisestakin biisistä. Viime vuoden alkupuolella ilmestynyt Be Yourself -sinkku oli, ja on tietysti edelleen, upea muotovalio sarallaan. Biisin jouheva kulku ja nostattava fiilis saavat laulamaan/huutamaan mukanaan, eikä tuosta punkralli enää laadukkaammaksi muutu.

Jos mahdollista niin vieläkin koukuttavampi on toiseksi sinkuksi viime vuonna niin ikään valjastettu Who Do We Think We Are, jossa rypistys ja koukku pelaavat ikuista vuorovetoaan. Tietysti näillä kärkiraidoilla käytetyt jekut ovat tuttuja suurten amerikkalaisten tekemisistä, mutta kun ilmava kitaravalli jyrää ja melodia nappaa kerrasta kiinni, niin turha siinä on pullikoida vastaan.

Kolmanneksi sinkuksi valittu My Hero flirttailee yllättäen grungen kanssa, tosin tämä on lähinnä soundillista kaikua, eikä mitään sen suorempaa. Hieman samoilla suunnilla operoi Taken Away, jossa sävyt tummenevat ja vaikka taustalta kaikuvat tutut woo-oo-oot, niin pesäeroa genren sydänmaihin syntyy – mikä on tässä tapauksessa mielestäni positiivinen juttu. Rohkea veto on myös päätökseksi sijoitettu Stop Us Now, joka lähes viiden minuutin mitassaan ehtii rakentaa suurempaa kaarta. Alun varjoista kumpuaa esiin voimaa, patojen murtuessa yksi kerrallaan, kunnes synkkyys on vaihtunut uskoon paremmasta huomisesta.

On helppoa kuvitella kuinka em. biisit ja niiden astetta vaatimattomammat siskot ja serkut tulevat pistämään väen pähkinöiksi tulevilla keikoilla. Debyyttialbumin kymmenestä raidasta olisi tosin voinut tipauttaa pari poiskin, sillä jokainen laukaus ei johda maaliin. Etenkin puolivälissä albumi tuntuu hieman juuttuvan sijoilleen, mutta onneksi loppuun saadaan vielä nostoa mukaan.