Nokia-Helsinkiläisen Vandyke Vanguardsin kitaran, vinoilevan orgaanin ja rytmiryhmän instrumentaali-lo-fi-surf-funk puree neljän biisin levykokonaisuudellaan pakaraan ihan kelvolla ristipurennalla. Surffailussa maistuu monia koti- ja ulkomaisia instrumentaalifiilistelyn mestareita. Kotimaan kelmeistä lähinnä The Mutantsin rokkijunan ja Aavikon fiilistelyjen puolivälistä ponnistava rytmeily on näin pioneeriasteen nauhoitteeksi kohtuullisen tasokas, hivenen ehkä jää tukkoisaksi vielä. Miika ja Samuli Pihlajan, Eero Heinosen ja Anssi Sepon treenisessioissa hiki irtoaa ja jalka napsahtelee taatusti lattiaan. Groovailulleen herrat mainitsevat myös oikean ympäristön: kotisivujen mukaan tässä soitellaan täydellisen pakomatkaelokuvan soundtrackia.

Levytuotoksen nykäisee käyntiin paahtava Kistro Miikan ujeltavilla orgaanijuoksutuksilla ja Anssin kuusikielisen kidutuksilla rytmiryhmän pitäessä menon tasaisesti eteenpäin syöksyvänä. It’s Kind Of Deserted Out Here jatkaa melko suorasukaisesti samaa latua pitkin. Tulee mieleen, ettei Vanguardsin varmaan keikkatilanteessa tarvitse paljon taukoja pidellä, kaikki putkeen vaan ja jengin lahkeet tutisemaan! Oikein! Tukkamuotia tarjoillaan varsin niskaa ja lantiota liikuttavasti Comb It Downilla, biisin laskiessa tempoa hivenen edellisiin verrattuna. Viimeistään kolme biisiä kuunneltuani en voi olla mainitsematta nelikon minimalistista otetta soitantoonsa, groovailu maiskahtaa ikäänkuin hivenen ujona ”poikien omana juttuna”. Ei paha asia, mutta ei kuitenkaan kannata liioitella tuota ”pieni on kaunista” –iskulausetta. Päätösraita Geddaway groove tuo mukanaan mukavan wah-wah –niskannytkyttäjän, lopun kiihdyttely jää kotisoitossa hivenen sellaiseksi ”no pitihän se jotenkin lopettaa” –loppukaneetiksi. Ensituttavuutena groovejunaileva etujoukko lupaa hyvää ja keikkasuoritusta odottelen innolla.