Julkaistu: 20.04.2021
Arvostelija: Mika Roth
Eclipse Music
Musiikin näennäinen rajattomuus on tarpeettoman usein vain ajatuksen tasolle jäävä utopistinen haave, mutta sen ei tarvitse välttämättä olla niin. Kaavojen purusta on turha puhua, jos niitä ei ensinnäkään tunnusta ja rakenna ympärilleen.
Rumpali Mikko Hassisen johtama kollektiivi Elektro GT yhdistää voimansa tällä erää kaikkien tunteman sanataiteilijan kanssa, jolta eivät lopu mielipiteet, muste tai jekut. Lopputulosta voi kutsua mm. jazzfuusioräpiksi, moderniksi katurunoudeksi kiihkeällä sykkeellä, tai ihan vaan hiton hyväksi musiikiksi.
Entä kuinka erilaiset ainesosat toimivat ja kuinka rumaksi touhu äityy, noin otsikkoa heijastellen? Pommipurkaja räjäyttää ikäviä asioita kuulijan silmille, kun taas Matkalla sisimpään avaa kuvitteelliset ovet kohti mystistä itää. Nämä perinteisen sinkkuformaatin muotoon ikuistetut plus kolmeminuuttiset ovatkin yhteistyön rikkaimmat hedelmät, joilla Eletkro GT & Paleface muistuttaa eniten populaarikulttuurin musiikkiperinteestä.
Ruma on muutamista tiukoista tekstikohdistaan huolimatta pitkälti instrumentaali, mitä sinkkubiisiksi valittu Pudotusajot ’86 vain korostaa. Leviathan on myös mielenkiintoinen teos, sillä alussa kuullaan minuutin mittainen puheosuus, jonka jälkeen itse biisi lähtee maalailemaan omia avaruuksiaan ja tekee näin viiden ja puolen minuutin ajan. Eli kyllä, raidalla on sanoitus, mutta se vain kuullaan ennen musiikkia.
Ruma ei ole muodoltaan kenties ehyin saati viehkein, muttei myöskään missään nimessä muotopuoli. Se vain kasvaa mihin sattuu, eikä turhaan varo askeleitaan kulkiessaan kohti omia auringonlaskujaan. Kummallinen, erilainen, haastava, kutkuttava ja alati yllättävä – eli ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Rumpali Mikko Hassisen johtama kollektiivi yhdistää voimansa kaikkien tunteman sanataiteilijan kanssa, lopputuleman ollessa jazzfuusioräppiä vapailla kuvioilla.
Linkit:
facebook.com/PalefaceOfficia
Paleface Desibeli.netissä
(Päivitetty 20.4.2021)