Iso Auto: techsoul

Omakustanne

Iso Auto on progeisen ja poreilevan rockin kummajainen, joka julkaisi vuosina 2013–2017 kolme pitkäsoittoa. Niistä keskimmäinen, vuonna 2014 ilmestynyt Kultasuu hämmensi aikoinaan Desibeli.netin Rami Turtiaista, joka jäi kaipaamaan sinänsä terävään touhuun pientä tiivistämistä.

Tismalleen samat sanat tekee mieli sanoa, kun techsoulia on pyörittänyt uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Saatesanojen mukaan kiekko on teemateos unelmista, rakkaudesta ja pelosta, mutta niinhän oikeastaan on joka toinen populaarikulttuurin historian teoksista, jos asiaa tarkemmin pohtii. Rakkaus on aina problemaattista, pelot hallitsevat liiaksi meitä ja ilman unelmia on vaikea kestää todellisuutta, jossa rakkaus päätyy liian usein pelättyihin asioihin.

Koska Iso Auto on edelleen vanha tuttu Iso Auto, on techsoul vaikeasti lähestyttävä ja osapuilleen mahdoton luokiteltava. Selvin peruskivi on progehtava rock, mutta siitä sitten sinkoudutaan joka raidalla hieman eri suuntaan. IFF livahtaa keskustähdestä kauimmas, jonnekin elektronisten tanssilattioiden ja melodisen päiväpopin tuolle puolen, kunnes neljän minuutin tuolla puolen palataan tiukkaan ”säröä & surinaa” –muottiin.

Kauniiksi miellettyjen elementtien, hetkittäisten groovekohtausten ja rankan mätön välillä säntäillään edes takaisin, mutta ainoa pätkä jonka huomaan muistavani vielä tuntia myöhemmin on BFF:n melodinen osuus. Palaset saavat levitä, räjähtää, kokoontua ja muuttua peilikuvikseen, kun Iso Auto mätkii ideoitaan kuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa. Kurvit ovat äkkivääriä, pinnat vinoja ja sovitukset naurettavan nykiviä, mutta silti kone ei koskaan käy kaikilla sylintereillä. Tai voi tietysti olla, etten ymmärtänyt koko levyn pointtia – eipä sekään yllättäisi.