Cadaveria: Far Away From Conformity

Scarlet

Italialaisen Cadaverian historia on käyty nopeasti läpi. Bändi syntyi keväällä 2001 kun laulajatar Cadaveria ja rumpali Flegias erosivat pitkän linjan black/gootti bändi Opera IXstä. Uusi laulajattaren nimeä kantava yhtye syntyi kun kaksikon mukaan liittyivät kitaristi Frank Booth ja basisti Killer Bob, kosketinsoittajaksi löydettiin muista projekteista tuttu Baron Hannoken. Uuden materiaalin sävellystyö käynnistyi välittömästi, ja seuraavan vuoden alussa ryhmä solmi sopimuksen Scarlet Recordsin kanssa. Debyyttipitkäsoitto The Shadows Madame esitteli maailmalle yhtyeen omaleimaisen soundin, jossa jäsenten aiemmista projekteista tutut black ja gootti vaikutteet yhdistyivät esim Kovenantin suosimiin raskaampiin teollisiin vivahteisiin. Sinfoniset elementit yhdessä Cadaverian aiempaa ’puhtaamman’ laulun kanssa toivat musiikkiin lisää ulottuvuuksia, levyn musiikkia voikin kuvata synkäksi ja väkivaltaiseksi ’ooppera doomiksi’.

Nyt vajaa kaksi vuotta myöhemmin debyytti saa jatkoa kun Far Away From Conformity tarjoaa toisen näytöksen kauhuelementtejä pursuavaan oopperaansa. Yleissoundia on nyt siirretty pari naksausta perinteisemmän metallin suuntaan, Cadaverian laulaessa samanaikaisesti yhä vain ’puhtaammin’ – mutta ei hätää, yhä tässä ollaan kaukana normaaliuden tasapäistäviltä aukeilta. Lukuisat eri elementit ja suuntaukset on onnistuttu sulattamaan yhteen siten etteivät ne missään vaiheessa sodi toisiaan vastaan, ja etenkin yli kuusi ja puoliminuuttinen The Divine Rapture, ahdistunut Omen Of Delirium sekä Prayer Of Sorrow onnistuvat tässä parhaiten. Ainoa biisi jonka mukanaoloa en pysty ymmärtämään on laiska coveri Call Me, joka ei tuo mitään uutta tähän puhkisoitettuun renkutukseen.

Pääosa tässä toisessakin näytöksessä lankeaa Cadaverian moniin muotoihin kääntyvälle äänelle, joka vuoroin hellii melodisella pehmeydellään, vuoroin repii karjuen ja kirkuen taivaat alas. Tämän yhtyeen suurimman valtin rinnalla kuullaan runsaasti kitarointia, joka tarjoaakin joitain todella tarttuvia riffejä sekä pari timanttista sooloa. Baron Hannokenin jätettyä yhtyeen DyNAbyte projektinsa kiireiden vuoksi, ovat koskettimet joutuneet lapsipuolen asemaan eikä niitä juuri levyllä kuulla muutoin kuin taustalla tukitöissä. Cadaveria on saanut loihdittua studiossa kasaan kelpo levyn, mutta jotenkin kaikesta on kuultavissa että parempaankin olisi eväitä. Aivan kuin tässä oltaisiin jonkin suuren kynnyksellä, mutta vielä ei olla otettu sitä viimeistä tarvittavaa askelta. Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla mihin tämä ryhmä meidät vielä viekään.