Plan E: Oulu Codex II

Solardisk

Plan E on toisenlainen yhtye. Siinä missä rockin maailmassa normaalisti soitinten kirkkaimman valokeilan itselleen varaa sähköinen kitara, ei moisen soittajaa tästä ryhmästä löydy. Basisteja sen sijaan on peräti kolme kappaletta ja noiden soitinten lisäksi Codex II -pitkäsoitolla kuullaan rumpuja, perkussioita, sekä hieman erilaisia kosketinsoittimia. Soundikakku täydentyy vetopasuunalla kolmella raidalla, kun vieraileva Antti Näpänkangas antaa kosketuksensa rikastaa oululaisten soittoa.

Oulu Codex II on helpoimmin niputettavissa rock-levyksi, sillä vaikka muoto on kieltämättä hieman poikkeuksellinen, ovat nämä seitsemän raitaa lohkottu suomalaisen rockin peruskalliosta. Rytmipuolen jykevyys ei liene yllätys, mutta mitään yksiulotteista bassopompottelua on myös turha odottaa. Moiseen Plan E on aivan liian ovelalla päällä, eikä dubinkaan saralta löydy oikein yhtymäkohtia.

Saatekirjeessä tarjotaan monenlaisia verrokkeja, mutta mielestäni vokaaleista vastaava Jani Lehtosaari hilaa laulutavallaan ja soundillaan yhtyettä kohti kirjeessä mainittua Kauko Röyhkää. Jyrnyttävästä soundista on tietysti helppo piirtää viivoja niin Black Sabbathin kuin Joy Divisionin suuntaan, mutta koska käytössä olevia palikoita on poikkeuksellinen määrä, on myös musiikki väistämättä uniikimpaa. Perintötekijät ovat kiistatta läsnä, mutta muuntuneina.

Vetopasuunan voima antaa yllättäen feidauskuoleman kokevaan Nuorten miesten lauluun svengiä ja Musta uni on sangen onnistunut western-vivahteineen kaikkineen. Sen sijaan lähes 13 minuutin mittainen Koko mylly viemäriin ei juuri hyödy, tai kärsi, puhaltimen lisukkeista. Biisi on pitkä kuin nälkävuosi, eikä pääse oikein mihinkään – kuten lyriikoissakin todetaan.

Oulu Codex II on kummallinen levy, jonka sisäiseen avaruuteen on kuitenkin helppo viehättyä. Onhan rock rajaton riemu – ihan oikeasti.