Grillijono K.O.: Napalmia korville

Secret Entertainment

Käsi ylös, kuka on saanut grillijonossa turpaan? Eikä noissa nujakoissa tunnetusti tarvitse olla mitään sen kummempaa syytä, sillä joskus paukkeen on vain paukuttava.

Paukkuvaksi on helppo kuvata myös vaasalaisen turborock-yhtye Grillijono K.O.:n debyyttialbumia, jolta löytyy kymmenen lievästi epätasaista iskua. Rockin blueseinta päätyä edustanee Marinaadien hautaan (kyllä, luit oikein), jolla veivataan ja väännetään Jaloviinan, hien ja ties minkä katkussa. Alkuvoimasta rokettirollia on myös Bill Hicks, sekä avaukseksi livautettu Ihmismadon viimeinen päivä, joka on samalla albumin vedoista se toinen, joka ylittää kolmen ja puolen minuutin maagisen rajan.

Turboilua ja urpoilua lantrataan metallisemmilla palasilla, joista Mä oon sun koira heivaa ryhmän rätkettä kohti itseään Slayeria. Enkä nyt vain visko nimiä päästäni, sillä biisin korkeaoktaanisessa raivossa on jotain pysäyttämätöntä. Puolittaisen askeleen punkin suuntaan huitaisee Koti, uskonto ja ilmainen ämpäri kipakalla koukullaan, jolla ryhmä osuu pariinkin leukaperään. Vokalistin rääyntä saattaa rasittaa kuuloelimiä toisinaan, mutta nyt ilmaisu sopii kuin nyrkki silmään, etenkin kun puhtaampia taustavokaaleja on taas tarjolla raaston kylkeen.

Napalmia korville on huvittava levy, vaan ei hauska. Ei ainakaan sellaisella heko-heko-tavalla, koska veistellessään GKO pitää aina pokkansa. Ja mistä sen edes tietää, mikä on vitsiä ja mikä ei. Kuluta mut loppuun on kaiketi kunnianosoitus niille aidoille denimsotureille ja sinkkuraita Fuck Me Up Before You Go-Go kannattaa nyt ainakin ottaa haltuun, muutenkin kuin nimensä ansiosta. Ei mikään täystyrmäys, mutta yksi musta silmä sentään.