MkII: Ghosts

Omakustanne / CD Baby

MkII nimen takaa löytyy yksi mies, joka rakastaa irkkupohjaista folkrockia. Tuo herra on Redhill Rats -yhtyeestä tuttu Ilkka Ranta-aho ja Ghosts on miehen ensimmäinen sooloalbumi.

Alkujaan Redhill Ratsin piti tehdä seuraava pitkäsoittonsa, mutta useammasta syystä johtuen pitkäsoittoa ei ainakaan tähän mennessä ole saatu aikaiseksi. Pandemian keskellä aikaa on kuitenkin ollut muusikoilla runsaamman puoleisesti, joten MkII sai alkunsa ja perheenjäsenten avustuksella albumillinen uutta musiikkia on nyt tosiasia.

Ghosts on kymmenen raidan ja noin kolmen vartin mittainen annos kaihoa, toivoa, pelkojakin, mutta sitä leimaa silti samaan aikaan mielestäni eräänlainen toiveikkuus. Saatekirjeen mukana tuli itse asiassa listaus eri lyriikoiden lähtöpisteistä, mutta pystyin vastustamaan tiedonjanoani ja päätin kuunnella lyriikat ajatuksella, jotta voin itse piirtää haluamani viivat ja yhdistää pisteet kuten parhaaksi näen.

Tästä päästäänkin Ghostsin yhteen vahvuuteen, joka löytyy monitulkintaisista lyriikoista. Kotosalla kuunnellessani huomasin, kuinka jo kaksi ihmistä voi vastaanottaa täysin eri tarinan, joka syntyy samoista sanoista. En nosta Ranta-ahoa uudeksi Dylaniksi, mutta hän on selvästi oivaltanut tilan tarpeen tulkintojen saralla. Yhteistä biiseille tuntuu olevan pienten ihmisten kohtalot, vähäisemmät kaupungit/kylät ja elämän kulkeminen raiteillaan.

Isosti soiva ja rempseästi rokkaava Big House on suositeltava helmi, ja Nürnberg 1946 taitaa olla ensi kerta, kun ironian ja sarkasmin saappaat jalassa on astuttu näin härskin natsirikollisen raameihin. Tinapilli(?)soolo ja hiukan tanssiliikkeitä saa makaaberin teatterin maistumaan samaan aikaan kuvottavalle ja huvittavalle. Ghost of Richard Nixon antaa tietysti nimellään jo ilmi, että missä mennään – mutta roistot ovat aina roistoja.

Poliittisuus on aina ollut olennainen osa folkinkin pirrasta, mutta onneksi Queenstown tunnelmoi hiljaa pienempien sydänsurujen äärellä. Vai onko ostettu matkalippu Amerikkaan vain symbolinen? Jokainen voi, ja saa, tehdä omat päätelmänsä, kun vapaa ajattelu kukkii yhä täälläpäin. Mistä onkin helppo siirtyä countryn kanssa pelailevaan American Centuryyn, jossa ymmärtääkseni viitataan Yhdysvaltain väistyneeseen presidenttiin. Ja taas on sarkasmia ilmassa, tai ainakin luulen niin.

Ghosts on vahvoista aineksista sidottu kokonaisuus, joka on ehkä rahdun liikaa tummuuteen taipuvainen. Yhtäältä tarinoiden henkilöt ovat vahvoja selviytyjiä, niin hyvässä kuin pahassa, mutta toisaalta kaiken ydin on elämän ihmeellisyys.