Peltokurki: I

Omakustanne

Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama Peltokurki jätti itsestään vahvan ja lämpimän mielikuvan, kun Saippuakuplia-sinkku esitteli duon folkpopin saloja. Nyt on koittanut loogisesti nimetyn debyyttilevyn aika ja sille on koottu kaikki viisi sinkkua, jotka kaksikko on julkaissut vuosina 2018–2020.

Kuinka ollakaan, levyn alkuun ei ole kuitenkaan ladattu niitä tuttuja sinkkuja, vaan ensimmäiset kolme raitaa ovat ns. uusia kappaleita. Hietasaareen maalailee popimmin viimeisen kesän kuvia, kun amerikkalainen sekoittuu mukavalla tavalla skandinaaviseen tyyliin. Duo nojaa vahvoihin lauluharmonioihinsa, tietysti, mutta etenkin tällä raidalla vakuuttaa vahva poprockbändin soundi.

Aivan yhtä rullaava ei ole avaukseksi sijoitettu Vesuviuksen tuli, mutta avaaja johdattaa kuulijan kuin huomaamatta lähemmäs duon musiikillisia sydänmaita, joten sijoituspiste on ymmärrettävä. Em. biisien väliin jäävä Vahvasti eläneenä pohtii rahdun ultrabramaisesti elon pistettä, johon kertoja on kuin huomaamattaan päätynyt. Ihan ok, ei mitään ihmeellisempää. Erikoismaininnan ansaitsee sen sijaan levyn sulkeva Tummuva taivas, joka perinteisen balladin muodostaan huolimatta/ansiosta onnistuu koskettamaan jotain ainakin allekirjoittaneen pinnan alla.

Entä sitten ne levyn keskelle jäävät sinkut?

Saippuakuplia erottuu yhä edukseen ja En unohda teitä soi täyteläisenä folkpop-helmenä, jonka rikkaat soitinmeret tyrskyävät vokaalien rinnalla luontevasti. Fiilaan on tahollaan hävyttömän viihdyttävä loikka discon puolelle, kepeän poljennon saadessa kimalteet tuikkimana silmissä. Nyt fiilataan ja luultavasti myös höylätään, mutta senhän tietysti kaikki ymmärtävät.

Lopputulemana voi todeta, että pienistä horjahduksista ja jälkimmäisen puoliskon lievästä uuvahduksesta huolimatta kasassa on kelpo albumi. Peltokurki taiteilee folkin, popin ja toisinaan myös folkrockin välimaastossa. Tekstit ovat vahvoja ja soittopuolella työ on vankan vivahteikasta, mutta kokonaisuus ei aivan täysin asetu kohdilleen. Ehkä sekaan olisi tarvittu yksi biisi, tai vaihtoehtoisesti yksi olisi pitänyt tipauttaa joukosta pois? Niin tai näin, I on hieno avaus, joka debyyttien tavoin toimii samalla jo tähän mennessä kuullun summaajana.