Astral Bazaar: A Sudden Realization

Secret Entertainment

Vajaa kolme vuotta sitten olin pienessä pinteessä, kun yritin päästä pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan Astral Bazaarin taiderockin sisään. 70-lukulainen progehämyily ja sen kylkeen nuijittu poprock kun eivät tuntuneet aina löytävän taajuuksiaan – vai oliko vika vastaanottajassa? Pictures Unrelated oli, ja on edelleen, mielenkiintoinen teos.

Toisella pitkäsoitollaan Astral Bazaar puhaltaa paksumpaa savua silmiin, korviin ja mieliin. Astraalipajatso tyhjennetään jo avauksena kuultavalla Food for Thoughtilla, joka voisi vallan mainiosti olla peräisin jostain 60-luvun lopun happosessioista. Eksoottiset soundit, jazzahtava väliosan kaltainen, sekä tietysti ohueksi käsitelty laulu, jossa johnlennonmainen ja sydbarrettmainen sekoittuvat kuin värit seinillä. Hämmennystä aikaan saa myös ankkuriraita Behind the Narrow Door, jonka pyörteissä jokin moderniksi jazziksi tulkittava kohtaa karibialaisia, ehkä jopa länsiafrikkalaisia, palasia. Fiilishän on kuin Jim Jarmuschin leffassa, eli loistava.

Ryhtiä yläpilvien seassa lentelyyn tuo sentään sinkuksikin valjastettu The Y10K Problem, jolla astraaliset basaaristit löytävät sisäisen Yesinsä, sekä pari kerrassaan herkullista pop-koukkua. Samoilla vesillä kalastellaan myös kun Dwelling in the Apocalypse tunnelmoi kaihoisasti, onko seassa jopa ripaus rautalankaa ja iskelmää? Jos onkin, niin nekin ainesosat sekoittuvat basaarin rikkaaseen väri- ja kokemusmaailmaan, aivan kuin olisivat aina kuuluneet sinne.

Tietenkin yhtälöstä puuttuu yhä kashmirin makuinen rockpuoli, jota sinkkubiisi The Girl With the Purple Hair jo huokui. Samoilla karma-aalloilla ratsastaa myös kiekon alkupuolelle sijoitettu Lungs of Modern Times, jolla bändi lipsuu ja liukuu jälleen lähemmäs loungen leppoisia sohvaryhmiä. Puhaltimet ja monisyiset perkussiot ovat tietysti olennainen osa mosaiikkimaisesta kuvasta, mutta etenkin rytmiryhmän uurastusta ei voi kyllin tuoda esiin.

A Sudden Realization on miellyttävä levy, omaan makuuni jo tarpeettomankin pehmoinen ja käsistään lämpöinen. Jäin kaipaamaan vastavoimia, kontrastia ja niitä töksähtäviä kohtia, joista välisoittomainen Vincent’s Dream jo lupaili ja joilla Cops & Thieves vei jo loungeilun periaatteessa liiankin pitkälle. Yhä mielenkiintoisempaa.