Törmäilyautot: Törmäilyautot

Dodge ’Em Records

Törmäilyautot on riemukkaan rämisevää kitararockia soittava yhtye, jonka musiikin tarkemmat koordinaatit löytyvät jostain missä surf, skiffle ja rautalanka kolisevat toinen toisensa rinnalla. 14 raidan mittainen albumi julkaistiin digitaalisena jo viime syksynä, mutta nyt on koittanut fyysisen laitoksen aika.

Komean punaiselta vinyylilevyltä löytyy seitsemän raitaa kumpaiseltakin poskelta, eikä instrumentaalimusiikin parissa tule nytkään ikävä sen kummempia sanoja. Esikoisalbumilta ei muuten löydy ainuttakaan aiemmin virallisesti julkaistua kipaletta, ei edes kolmen vuoden takaisen Sãpinãã São Paulossa / Kadonnut lautamies -sinkun herkkuja.

Toisaalta: nyt saadaan täysi laidallinen tuoretta kaartelua ja esimerkiksi vikkelästi veivaava Ääniaallonmurtaja sopisi vaikka kenen Tarantinon uusimman leffan ääniraidalle. Hieman billyn kanssa flirttaileva Elävänä tai kuolleena osuu myös sektorinsa keskustaan, soundaten samaan aikaan tutulle ja raikkaalle. Tuo menneen, nykyisen ja ehkä hiukan tulevankin yhdistely on nimenomaan bändin vahvuus, joka nostaa materiaalin voiman reilusti sen osasten yläpuolelle. Radalle… Go! sulkee puolestaan albumin niin hurjassa nousukierteessä, että silkka liike-energia pakottaa kuuntelemaan punaisen kiekon uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen.

Törmäilyautot osaavat siis pitää vauhdin kohdillaan ja vaaran tunnun tukassa, mutta ei meno silkkaa kitara/koskettimet -vuoristorataa sentään ole. A-puolen sulkeva Atabar nostaa jo lapikasta kaasulta, kellottaessaan tauluun ainoana vetona päälle neljän minuutin mitan. Tunnelmallisuuskisassa voiton itselleen nappaa silti oivasti nimetty Havaiji, jota ilman kokonaisuus olisi jäänyt luultavasti paljon vähäisemmäksi.