Kirkkokahvit: Yöaika

Concorde Music Company

On aika nauttia hieman toisenlaiset pyhäkahvit, sillä yöaikaan kaikki on tietysti aina toisenlaista. Hämeenlinnalaisen progerockryhmän toinen pitkäsoitto ilmestyi itse asiassa jo viime vuoden puolella, mutta koronan muuttamassa maailmassa postitusajatkin näyttävät venyneen melkoisesti. Desibeli.netin postilaatikkoon viimein päätynyt levy ajautui kuitenkin kuunteluun pienestä pyhäviiveestään huolimatta, ja onneksi näin tapahtui.

Yöaika on kahdeksan biisin kummallinen joukko, jonka sijoittaminen pelkästään progen ja rockin genreruudukkoihin on rajoittavaa. Toisaalta rakenne ja soundit viittaavat rockin hämyiseen 70-lukuun, mutta sitkeästi pintaan pulpahtavat syntetisaattorit viittaavat saman vuosikymmenen toiseen laitaan, jonnekin krautrockin kalsean kolkkojen autobahnien tikkaamaan Ruhrin maahan. Etenkin aivan äärirajoille kaiutettu sinkkubiisi Kadonneet ja vinhasti häntäänsä jahtaava Velodromi voisivat olla ainakin osin Düsseldorfin moneen taipuneiden poikien aikaansaannoksia.

Hämyn folkin vehreimpiin viitoihin hapuilevat puolestaan albumin keskiselänteen muodostavat Ruusu ja risti ja Assassiinin puutarhassa, joiden puolisisaruksiin myös Te taotte taivaankantta kuuluu – ainakin puolittain. Folkimmalla progevaihteella usvaisuus tosin kasvaa hetkittäin niin sankaksi, että jopa korkein ja jylhin kirkontorni katoaa näkyvistä. Toinen kysymys sitten onkin, kenen etu moinen on, sillä sisarusparven rehvakkaammin rokkaavat Yöaika ja Kahleissa kantaa kansoja olisivat mielestäni ansainneet enemmän tukea.

Yöaika jakaantuu siis useampaan sektioon, joita yhdistää lähinnä bändin soundi ja tummasävyiset tarinat. Kirjavuus on kuitenkin johtanut liialliseen hajanaisuuteen, jonka johdosta albumi ei kokonaisuutena yllä läheskään huippuhetkiensä tasolle. Mielenkiintoinen kurkistus siitä huolimatta yöaikaan, enkä tykkäisi pahaa toisistakaan kahveista.