Wöyh!: IV

Kaskelotti Records

Kymmenen vuotta on jo mittarissa Hyyrysen veljesten Wöyh! orkesterillakin, joten ajan rientoa voi toisinaan vain ihmetellä. Aiempien pitkäsoittojen nimien lausunta aiheutti monille nyrjähtäneitä ajatuksia, kieliä ja ties mitä muuta, joten simppelimmän nimen saanut IV on mukavaa vaihtelua otsikkonsa puolesta. Vaan onko raketti-insinöörien muita kaavoja sorkittu näinä vuosina, kun Ikkillyk, Dwzyrek ja KRTKRTK ovat odottaneet jatkoa?

Ei liene kovinkaan suuri yllätys, että kavutessa herrojen musiikkimasiinan kyytiin, kannattaa nostaa aivot suosiolla narikkaan. Tai ainakin säätää vastaanottimet mahdollisimman laajoille taajuuksille, jotta releet eivät poksahda ylikuormituksen alla. Wöyhötys on näet tiukkaa ja armotonta, eikä näissä kummallisen rockin funkkaavissa vesissä ja melodisissa äkkisyvissä luodata turhan tuttuja poukamia. Eikä mikään muu toisaalta sopisikaan, sillä Hyyryset ovat kytkeytyneet suoraan musiikin ravinnerikkaisiin alkulähteisiin, joissa genrejen kaltaiset turhuudet loistavat poissaolollaan.

Aina kun joku pistää sääntökirjan silpuksi ja nojaa satunnaisesti progen veivaukseen, on helppoa kaivaa esiin verrokkina vanha kunnon YUP. Niin, hehän olivat alan pioneereja, tosin hekin seisoivat jättien hartioilla. 70-luvun perintö ja kyky irtautua ns. normeista keksittiin toisaalta jo sata vuotta sitten, kun avantgardismi levisi musiikkiin ensi kertaa laajemmin. Muna ja kana, rock ja roll.

Filosofiaa voidaan vääntää aamunkoittoon, mutta on kuitenkin turha kiistää sitä tosiasiaa, että kasaan on saatu jälleen vahva nippu biisejä. Robottirakkautta hurmaa juustoisine koskettimineen ja tuikuttavine taustoineen, ovat lyriikat sitten kuinka ironiset tahansa. Ukemi Tatami Totemi Tatami lyö pöytään niin muoviset kalapuikkoviiksisoundit, että olkatoppaukset pomppaavat välittömästi bleiserin alle, kun syntetisoidut soundit saavat pohtimaan mm. Frederikin saavutuksia. Ja huomaan vielä pitäväni tästä kaikesta. Huh!

Tietenkin avaukseksi sijoitettu Kaksi planeettaa on kuin luku The Beatlesin huuruisimmista/mahtavimmista hetkistä ja Kosmoksen viisaat I poikkeaa jazzbaariin siemailemaan hetkeksi torvidrinkkejä, coolin veivauksen vaihtuessa Kosmoksen viisaat II raidalla napakampaan jazzailuun. Tyylirevittely on samaan aikaan kaikelle pitkät haistattavaa ja ovelan monipuolista.

Onko tässä siis jokaiselle jotain, vai kenellekään mitään? Olen taipuvainen valitsemaan ensimmäisen vaihtoehdon, koska kaiken wöyhöttämisen takana seisoo vahvasti musiikki, ja se jää seisomaan pystyyn vielä pitkäksi aikaa.