Lasse Tapio Junnila: Childhood Amnesia

Luola

Varhaisimmat muistoni sijoittuvat kesään, jolloin oli kaksi ja puoli vuotta vanha. Kyse ei ole niinkään mistään suuremmista muistokokonaisuuksista, ainoastaan muutamista muistojen sirpaleista, lyhyistä onnen hetkistä ja joistain kasvoista. Miksi emme pysty muistamaan varhaista lapsuuttamme, kuin pieninä paloina – jos sellaisinakaan? Mikä aiheuttaa tuon utuisuuden ja epäselvyyden?

Tätä on pohtinut myös paremmin rock-ympyröistä tuttu Lasse Tapio Junnila. Hän löysi elektronisen musiikin universumien portit muutama vuosi siten, saatuaan käsiinsä ensimmäisen samplerinsa. Sattumaa voi pitää meidän muiden kannalta onnekkaana, sillä Junnilan kyky luoda musiikkia ja äänimaisemia elektronisin keinoin muistuttaa kovastikin mm. eräästä Brian Enosta. Samoin hitaasti etenevät ja kulussaan taipuisasti venyvät äänirakennelmat ovat selvästi velkaa, tai vähintäänkin luontevaa jatkoa, 70-luvun rauhallisemmalle Kraftwerkille, joka löysi vielä enemmän lohtua luonnosta kuin urbaaneista betonimiljöistä.

Childhood Amnesia on retrolla tavalla rento paketti, jonka kaikki yhdeksän raitaa hehkuvat analogisia, ajattomia ja ihmisenkokoisia aatoksia. Saatesanoissa puhutaan teknosta ja IDM:stä, mutta ennemmin käyttäisin ambient ja elektro -termejä, eivätkä nekään kerro koko totuutta. Instrumentaaliraitojen nimet ovat mielenkiintoisia ja kertonevat enemmänkin Junnilan omista lapsuusmuistoista, tai ainakaan itse en keksinyt miksi Vessels ja Play on nimetty kuten ne on nimetty.

Irtoraitoja tai selvästi muusta äänimaisemasta erottuvia palasia levyltä on vaikea osoittaa, sillä Childhood Amnesia on enemmänkin teos kuin mikään irrallisten osasten joukko. Tämä teosmaisuus ei välttämättä ole kuitenkaan pelkästään positiivinen voima, koska sinänsä mainioista ideoista on luotu ehkä tarpeettomankin tiivis kokonaisuus.