Panu Savolainen: Soiva

Doorbell Music

Panu Savolainen on vibrafonisti, säveltäjä ja monipuolisesti eri musiikin tyylejä hallitseva taituri. Herran soittoa on kuultu mm. HERDin ja Vuokko Hovatta Kolmisin riveissä, joista jälkimmäisen reilun parin vuoden takainen Pysykää sängyssä kolmisin -albumi avasi silmiäni (ja korviani) vibrafonin suomille mahdollisuuksille. Levyn kappaleethan oli luotu alttoviulun sekä vibrafonin voimin, vokaalien toimiessa toisinaan vain pienenä mausteena annoksen päällä.

Soiva-albumilla ei kuulla laulua eikä viulua, mutta Harri Kuusijärven harmonikka ja Eero Sepän basso ovat sentään Savolaisen vibrafonin kavereita. Instrumentaalikappaleita on yhteensä yksitoista, joiden lisäksi kuullaan pari alle minuutin mittaista tunnelmapalaa. Näin musiikkiannoksen kokonaismitta asettuu pitkäsoitolle otolliseen kolmeen varttiin, joka Savolaisen kyydissä suhahtaa vielä poikkeuksellisen sutjakkaasti ohitse. Ja tätä levyä tekee mieli kuunnella yhä uudelleen ja uudellaan ja uudelleen.

Musiikki on täysin akustista, leikkisää, vaihtelevaa ja villisti mielikuvia synnyttävää. Pirun tango loihtii nuoteillaan vanhan vihtahousun komeassa puvussaan tanssahtelemaan, harmonikan viedessä ja kuulijan nauttiessa kyydistä. Vähintäänkin yhtä elokuvallinen on kesäyön tuulen huminalta ja tyyneltä suurelta vedeltä tuoksuva B612, jolla musiikki kiusoittelee jo hiljaisuuden rajojen kanssa. Jokin Elvin hieman pidätellyssä ja samaan aikaan vahvan eloisassa kulussa saa puolestaan pohtimaan Jacques Tatin elokuvia, hänen ikonisia hahmojaan sekä noiden mustavalkoisten elokuvien ääniraitoja, joille osaisin näitä osia sijoittaa.

Kaiken sanotun jälkeen levy olisi ollut mielestäni täysin valmis ja ehyt ilman kiekon sulkevaa Tapio Rautavaaran Sininen uni -fiilistelyä. Kyllähän kappale on suomalaisille rakas ja tuttu, mutta itse olisin sysännyt lainan sinkun B-puolelle, tai jonkin livejulkaisun bonustäkyksi. Johann Sebastian Bachin Double sen sijaan jakaa hienosti levyn kahtia, joten toinen coverointi osuu mielestäni huomattavasti paremmin kohdilleen.

Vibrafonista on moneksi, etenkin kun kavereina häärii pari luotettavaa akustista soitinta. En tiedä minkä genren alle musiikkia sopisi sijoittaa, mutta pienen pieni jazzahtavuus, vahva elokuvamaisuus, harmoniat ja melodiat tekevät siitä oikeastaan täysin rajatonta. Eli juuri sitä, mitä musiikin soisikin parhaimmillaan olevan.