Sapata: No Sun to Embrace

Last Day of the North

Tamperelainen rokahtavaa doom metalia soittava Sapata julkaisi vajaa neljä vuotta sitten Satanibator-debyyttialbuminsa, jolla bändi kulki vielä melko lähellä suuren ja mahtavan Black Sabbathin aikoinaan viitoittamia korpipolkuja.

Toisen pitkäsoiton ensimmäinen sinkku, Circle, ilmestyi jo vuonna 2019 ja tuo progehtava metallijätti osoitti ainakin sen, että tulevaisuuden usvat tulisivat olemaan sakeampia. Toki biisillä oli, ja on edelleen, vahva metallimoottori, mutta soundilliset vedet ovat suorastaan huumavan syviä sekä rikkaita. Tämä toimii myös ohjenuorana koko tuoreelle albumille, jolla Sapata etenee jokaisella merkittävällä rintamalla.

Viime vuoden puolella ilmestynyt Myriad-sinkku saa kunnian avata albumin ja tämä ainoa alle viiden minuutin mittainen veto kulkee myös polveilevammassa maisemassa. Doom on kiistatta edelleen leivän juuri, mutta metallinen raskaus jalostuu ja rikastuu groovavan soiton pelatessa ikiaikaisilla palasilla. Saatesanoissa musiikkia kutsutaan jopa hypnoottiseksi ja ainakin Seasons Shift Forwardin kaltaisella, hitaammalla ja vaanivammalla raidalla ajan kaltainen harha kieltämättä menettää merkitystään. Samaa mystistä voimaa uhkuu myös uusimmaksi sinkuksi valjastettu No Sun to Embrace, jonka jännite vain voimistuu päälle viiden minuutin matkalla.

Erityisesti doom-levyjen parissa merkittävintä on mielestäni kokonaisuus, jossa jokainen palanen asettuu paikalleen ja osat täydentävät toisiaan. Siinä missä em. esikoisalbumi sortui osin tarpeettomaan venyttelyyn ja mailasta puristamiseen, on No Sun to Embrace huomattavasti vapautuneempi, persoonallisempi ja täydemmän tuntuinen levy.