Sorsajengi: Sorsajengi tuhoaa

Playground Music

Mitä on ns. hyvä maku? Ketkä voivat noita veteen piirrettyjä rajoja ensinnäkään määrittää? Entä mitä nämä rajat, niiden rikkomisesta puhumattakaan, kertovat meistä, itse rajoista sekä heistä, jotka uskaltavat siirtyä pois massojen mukavuusalueilta? Tietysti jokaisen oma kulttuuritausta asettaa erilaisia tasoja ja ohjainlinjoja, mutta Sorsajengi sai pohtimaan näitä loputtomia pulmia esikoisalbumillaan useammastakin kulmasta.

Punkahtavaa, räkäistä ja toisinaan grungehtavaakin kitararockia paiskova ryhmä törkkii, tuuppii ja ärsyttää, eikä taannoin ilmestynyt Jumala-sinkku ole suinkaan esikoisen ristiriitaisin tapaus. Pitkäsoiton alkuun ladataankin melkoinen iskusarja, kun em. sinkun edellä kuullaan hc-rockin ja uuden aallon kolariksi päätyvä On vaikea olla perverssi salaa ja melko lailla samoista aineksista leivottu Henrik Illikainen on maailman paras pano. Huomaatko kuinka jo biisien nimet nostavat puolustusmuurejasi ylemmäs – niin minullekin tapahtui.

Lyriikoissa ärsytetään tahallaan, mutta niiden takaa – jos sinne vain pystyy näkemään/kuulemaan/tuntemaan – löytyy tiukkoja riffejä, kulmikkaita sovituksia ja sanalla sanoen helkutinmoista bändipaukutusta. Rummut ovat todella lyömäsoittimet, bassoa sahataan innolla ja kitara raastaa tietysti nuotteja partikkeleiksi minkä vain ehtii. Tuohon päälle kun viskaa vielä naisvokalistin vimmaisen, toisinaan jopa pelottavaksi äityvän ilmaisun, niin ainakin riittää sulateltavaa.

Eikä maailma pääty laatusanojen viimeisiin tavuihin, sillä esimerkiksi Vitamiinipilleri summaa osuvasti urbaania ahdistusta. Rauhalliseksi jätetty Ilman harhaa elämä on turhaa pelaa myös herkillä paloilla, enkä muista kenenkään käyttäneen pitkään aikaan lyriikoissaan sanaa ’pulu’ näin onnistuneesti.

Mikä on siis lopputulema? Allekirjoittanutta ns. rumat sanat ärsyttävät, eikä B-puolen hitaasti starttaava Outo ja ankee onnistu herättämään edes rämisevällä vaiheellaan. Muutenkin jälkimmäisellä puoliskolla ilotulitus on jo menettänyt yllätysmomenttinsa, jota edes Teknillisen sivistyksen läpi kuultava animaalinen seksualismi ei pysty elvyttämään täysin. Ristiriitaista, vaikeaa ja röyhkeää – mutta pienistä kokkareista huolimatta sanaan aikaan mitä lupaavinta. Punk!