Agasia: Arkunkantajat

Räkälevyt / Mögähead

Seitsemän vuotta sitten ihailin Agasian upeaa Vieraantuneet C-kasetttia, jolla bändin crust haki vielä ominta muotoaan. Sittemmin turkulaiset ovat julkaisseet yhden pitkäsoiton ja nyt on vuorossa toisen albumikokoisen kiekon aika. Vuosien saatossa jälleen muodikkaaksi muuttunut C-kasetti on vaihtunut hienoon vinyylilevyyn (mistä suuri kiitos), mutta musiikin juuret ovat edelleen syvällä crustin alkuvoimaisissa tantereissa.

Itse asiassa Arkunkantajat julkaistiin jo viime vuoden viimeisenä päivänä, mutta Agasian crust on tyyliltään iätöntä. Rankan rätkeen ja helvetillisen mätkeen vastavoimana kuulijaa hellitään pitkilläkin melodisilla kuljetteluilla, jotka saavat pohtimaan doomin rajoja. Esimerkiksi päälle yhdeksän minuutin mittainen Tomu siirtyy laidasta toiseen mitä luonnollisimmin, eikä kumpikaan laita kampita toista.

Esiintymiskielenä sinnittelee yhä suomi, tosin vokalistin raa’alla ilmaisulla tekstien sisältöjä on toisinaan hankala tulkita. Onneksi vinyylin takakannessa seisovat lyriikat vanhalla englantilaisella fontilla, eikä kirjainkoossakaan ole tarvinnut tinkiä, kun sanoja on reilun puolen tunnin mittaisella metallipaketilla suht niukanpuoleisesti. Tietenkin esimerkiksi albumin sulkeva Saatana hyötyy kulmikkaasta kielestämme, eikä Herääminen taatusti toimisi englannin kielellä läheskään yhtä väkevästi, joten Agasia ansaitsee valitsemastaan linjasta tunnustuksen.

Ongelmia tuottaa sen sijaan itse materiaali ja sen lievä yksipuisuus. Turpasauna kun tuntuu puuduttavan reseptorit tarpeettoman nopeasti, eikä suvantovaiheita pystytä hyödyntämään läheskään optimaalisesti. Ehdotonta, oman tyylinsä tiedostavaa ja jyrkkää kyllä, mutta pieni vaihtelu ei edelleenkään olisi pahitteeksi.