Erakossa: K��rmeennahka

Omakustanne

Erakossa on omilla laduillaan sivakoiva yhden miehen punk-rock-r�p-pop -kummallisuus, jonka vajaan kahden vuoden takainen Lopputekstit-pitk�soitto kolisi ja kolhi h�mment�en. Uuden albumin sinkkuraidaksi valittu Unelmia (ei toimistohommia) kehtasi tarttua itsens� G�sta Sundqvistin perint��n, eik� siin� v�ltt�m�tt� ihan hyvin k�ynyt � mutta t�rkeint� Erakossa-universumissa onkin liike.

Taannoisessa haastattelussa Erakossa korosti tekev�ns� biisins� pop-pohjalta, jos nyt punkin uhmakkuus ja rockin roiske joskus v�ritt�v�tkin lopputulemia melkoisesti. T�h�n on helppo yhty�, kun t�t� yhdentoista kipaleen paraatia tarkastelee. Eik� jokaista hetke� edes tarvitse t�ytt�� �berv�rikk�ill� rosopinnoilla, sill� Kilpikonna saa taivaltaa nelj�n minuutin mittansa menett�m�tt� hiljaisen balladin muotoaan. Rohkeutta on my�s antaa joskus biisin vain olla erilainen.

Ent� miten Erakossa vuonna 2021 eroaa aiemmasta? Yksi albumin toistuva teema vaikuttaa olevan oman itsen etsint�, oman roolin pohtiminen niin arjessa kuin suuremmassakin kuvassa, jossa Korona (kuinka noloa sua odotan) kertoo uudesta normaalista. Ehk�p� karanteeni on toisille jopa luksusta ja kun ostarin kuppilan sankarit l�yt�v�t omat lauantai-illan huumasankarinsa, on helppo pist�� tanssaten P�hin� 6 kautta 5 -kipaleen tahtiin.

K��rmeennahkan kuvaaminen haastavaksi levyksi on osapuilleen yht� kuvaavaa kuin sateen kutsuminen m�r�ksi. Ensimm�isell� py�r�ytyksell� kiekon eri kulmat ja puolet saattavatkin vaikuttaa jopa sekavilta, mutta kaiken takana on punainen lanka. Tuo lanka keriytyy ovelasti kuulijan ymp�rille ja jo pienell� toistolla K��rmennahka luo itsens� uudelleen pariinkin otteeseen.