Erakossa: Käärmeennahka

Omakustanne

Erakossa on omilla laduillaan sivakoiva yhden miehen punk-rock-räp-pop -kummallisuus, jonka vajaan kahden vuoden takainen Lopputekstit-pitkäsoitto kolisi ja kolhi hämmentäen. Uuden albumin sinkkuraidaksi valittu Unelmia (ei toimistohommia) kehtasi tarttua itsensä Gösta Sundqvistin perintöön, eikä siinä välttämättä ihan hyvin käynyt – mutta tärkeintä Erakossa-universumissa onkin liike.

Taannoisessa haastattelussa Erakossa korosti tekevänsä biisinsä pop-pohjalta, jos nyt punkin uhmakkuus ja rockin roiske joskus värittävätkin lopputulemia melkoisesti. Tähän on helppo yhtyä, kun tätä yhdentoista kipaleen paraatia tarkastelee. Eikä jokaista hetkeä edes tarvitse täyttää übervärikkäillä rosopinnoilla, sillä Kilpikonna saa taivaltaa neljän minuutin mittansa menettämättä hiljaisen balladin muotoaan. Rohkeutta on myös antaa joskus biisin vain olla erilainen.

Entä miten Erakossa vuonna 2021 eroaa aiemmasta? Yksi albumin toistuva teema vaikuttaa olevan oman itsen etsintä, oman roolin pohtiminen niin arjessa kuin suuremmassakin kuvassa, jossa Korona (kuinka noloa sua odotan) kertoo uudesta normaalista. Ehkäpä karanteeni on toisille jopa luksusta ja kun ostarin kuppilan sankarit löytävät omat lauantai-illan huumasankarinsa, on helppo pistää tanssaten Pöhinä 6 kautta 5 -kipaleen tahtiin.

Käärmeennahkan kuvaaminen haastavaksi levyksi on osapuilleen yhtä kuvaavaa kuin sateen kutsuminen märäksi. Ensimmäisellä pyöräytyksellä kiekon eri kulmat ja puolet saattavatkin vaikuttaa jopa sekavilta, mutta kaiken takana on punainen lanka. Tuo lanka keriytyy ovelasti kuulijan ympärille ja jo pienellä toistolla Käärmennahka luo itsensä uudelleen pariinkin otteeseen.