Mount Mary: Mount Mary

Ainoa Productions

Mount Mary on parin viime vuoden aikana tehnyt juurevaa blues rockiaan tutuksi. Tuhdisti soundaava soitto ja vokalisti/kitaristi Maria Hännisen upea laulu ovat samaan aikaan tehneet kunniaa menneille sankareille ja tämän päivän bluesrock-puurtajille, eikä nimekkään bändin taustoista jää puuttumaan ainakaan kokemusta.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan kysymysryppääseen: kuinka paljon blues rockin saralla voi, ja toisaalta pitää, luoda uutta? Entä eikö kaikki ole jo tehty, joten miksi luoda vanhoja reittejä enää auki? Nämä kaikki ovat kelpo pointteja, mutta mielestäni musiikissa tärkeintä on aina itse musiikki, kappaleet ja niiden aiheuttamat tunnetilat. Mount Maryn tapauksessa on helppoa todeta, että kaikki viisi aiemmin sinkkuna julkaistua siivua ovat kukin kelpo vetoja, jotka saavat ainakin allekirjoittaneen blueshermoston reagoimaan positiivisesti. Niiden lisäksi kiekolta löytyy viisi ns. uutta kappaletta, jotka kieltämättä kiertävät tuttua tahkoa, mutta suoranaisia huteja tästä joukosta on turha etsiä.

Michael Monroen kipakalla huuliharppusoololla ryyditetty Holy Matromony nousee edelleen kärkeen, eikä koko julkaisu-uran korkannutta I’m Like a Mountainia voi kuin ilolla verrata mm. Led Zeppelinin tekemisiin. Eikä tämä ole mitään innotonta perässähiihtoa, vaan täydellä höyryllä ja kunnon asenteella paahtamista. Nostetaan nyt esiin vielä Mean Old Woman, joka on samalla kiekon uusin sinkkuveto.

Yksi tärkeä menestyksen osanen on jo edellä mainittu Hännisen laulutapa, mutta yhtä merkittävää on muun bändin taonta. Rytmiryhmä tuo soittoon munat, kitaran raastaessa ja myllätessä tavallaan siinä rinnalla. Soundi ei ole tuore, mutta se tuntuu raikkaalta, temput eivät ole uusia, mutta niin vain ne vievät kuulijaa kuin litran mittaa.