Utra: Kevätpäiväntasaus

Omakustanne

Onko siitä tosiaan jo vuosi, kun ihastelin Utran Ääniä putoaville lehdille -pitkäsoittoa? Aika on kumma asia, eikä moinen kummajainen tunnu muuten lainkaan koskevan helsinkiläisen duon musiikkia. Kevätpäiväntasaus on Esko Karvisen ja Tuisku Hillilän kolmas pitkäsoitto, joka ilokseni jatkaa aiempien levyjen viitoittamalla tiellä.

Duo julistaa esittävänsä minimalistista lofi-elektroa, mutta itse pistäisin tuon lofi-termin kyllä lainausmerkkeihin. Tietenkään soundit eivät ole sieltä syntetisoitujen maailmoiden siisteimmästä päästä, mutta ennemminkin löytäisin yhtäläisyyttä Düsseldorf-soundiin, kuin mihinkään romuluiseen Berliini-möykkään. Tyylistä ja rauhaisasta virtauksesta onkin helppo löytää yhteneväisyyksiä rauhallisimman laidan Kraftwerkin kanssa, eikä Brian Enon legendaarinen Ambient-sarjakaan nyt niin kaukana siinnä.

Kevään ja kesän 2020 aikana äänitetty kokonaisuus koostuu kuudesta raidasta, joiden yhteismitta on pitkäsoittosopiva 38 minuuttia ja risat. Kaikki kappaleet ovat kuuleman mukaan improvisoituja, eikä päällekkäisäänityksiä ole tehty, eli kyseessä on reilu ”studiossa livenä” paketti. Tuon huomioon ottaen kokonaisuus on hämmentävän ehyt ja kantava. Kadut kiiltelevät vielä puksuttaa kuin onnellinen kuplavolkkari Alppimaisemissa ja sisarusparven mittavin numero, Pudotus, saa pohtimaan lentokenttien äärettömiä mittoja ja niiden asfalttikentillä kimaltelevia upeita metallisia lintuja.

Eurooppalaiseen ambient-maailmaan saadaan pientä pesäeroa Saippuavettä-raidalla, jonka tuikkiva sekä helkkyvä äänimaisema tuo jostain syystä mieleeni japanilaiset puutarhat. Joukon dramaattisin numero voisi puolestaan olla Käänteentekevää, josta yhtenä hetkenä voi löytää pohjoisamerikkalaista paatosta, toisinaan taas lappalaista kaamosta.

Kevätpäiväntasaukseen on vielä pitkä matka, mutta sitä odotellessa voin vallan hyvin hytistä talven kourissa, kunhan vain saan lämmitellä Utran lohdullisten äänimattojen syleilyssä.