Bruce Springsteen: Letter to You

Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeinen toivo. Irakin sota ja toivottomat ihmiset, joilla ei ole mitään menetettävää. Pettymys presidentti George W. Bushin hallintoa kohtaan. Toiveet ja unelmat muutoksesta presidentti Barack Obaman aikakaudella. Kritiikki ja jopa viha talouskriisin syypäitä kohtaan. 1960-luvun rehevän kantripopin sekä villin lännen elokuvien tunnelmien yhdistäminen tarinoihin, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa nykyhetkeen. Siinä lyhyesti ja mutkia oikoen Bruce Springsteenin 2000-luvun studioalbumien teemat.

Uudelle vuosikymmenelle käännyttäessä tiskiin lyödään Letter to You, joka on nimensä mukaisesti musiikillinen kirje Pomolta kuulijoille. Albumi tuntuu jatko-osalta Born to Run -muistelmateokselle (2016) ja sen tueksi syntyneelle Springsteen on Broadway -esitykselle (2017). Naamiot on riisuttu: Springsteen kertoo itsestään ja ajatuksistaan enemmän kuin kenties koskaan aiemmin. I took all the sunshine and rain/all my happiness and all my pain/the dark evening stars/and the morning sky of blue/and I sent it in my letter to you.

Letter to You tutkii kuolevaisuutta. Pomon ympäriltä on kaatunut läheisiä bänditovereita ja ystäviä - E-katua tallanneita ja muitakin. Springsteen on esimerkiksi viimeinen elossa oleva jäsen hänen nuoruuden aikaisesta The Castiles -bändistä. Kenties juuri se on saanut Pomon kaivamaan naftaliinista kolme ennen hänen levytysuraansa syntynyttä kappaletta. If I Was the Priest ja Song for Orphans edustavat kahden ensimmäisen albumin dylanistista kryptisyyttä, joka hälveni kun Springsteen löysi oman rock-polkunsa Born to Run -albumilla 1975. Vanhojen muistelu kuoleman keskellä tähän tapaan ei ole kuitenkaan nostalgiaa, vaan ennemminkin menneiden piirrosten värittämistä nykyhetkeen. Piirrosten, joita ei ole aiemmin nähty.

Vaikka peräseinän häämöttäminen on teemana vakava, Springsteen onnistuu kääntämään sen oodiksi elämälle, ystävyydelle ja musiikille: Letter to You on musiikillinen malja keskuudestamme poistuneille, ja samalla myös viimeiseltä tuntuva luku Springsteenin rock-tuotannossa. Neljässä päivässä purkitettu albumi on yhteenkuuluvuuden voimannäyttö: E Street Bandilla ja erityisesti Pomolla riittää intohimoa, ja lämmin ilmapiiri kuuluu kauas.

Vaikea sanoa oliko marraskuussa 2019 tehtyjä äänityksiä tarkoitus jatkaa. Kenties pandemia auttoi siinä, että levy on juuri näin suoraviivainen. Toisaalta, tuottaja Ron Aniello ja Springsteen olisivat aivan hyvin voineet tehdä päällekkäisnauhoituksia ja lisätä sitä sun tätä jälkikäteen. Ehkä hekin ymmärsivät tällä kertaa, että näinhän tämän piti mennäkin. Springsteen on tehnyt hyviä levyjä läpi 2000-luvun, mutta tämä taitaa olla vakuuttavin sitten vuoden 1984 Born in the U.S.A. -klassikon.

Vaikka Rainmakerin aiheeksi voi rivien välistä tulkita trumpismin, poliittista levyä tästä ei tullut. Ehkä sittenkin parempi niin. Nyt albumi ei vanhene, vaikka kuolevaiset soittajat niin tekevätkin. On vaikea kuvitella parempaa geriat-rock-levyä. Oman lajinsa mestariteos ehdottomasti.