Lempi Elo: Observatorio

Omakustanne

Sanotaan se heti alkuun ja suoraan: Lempi Elon Observatorio on reilusti erilainen levy. Se ei juuri muistuta valtavirran popista, vaikka humiseva harmooni ja hiljainen laulu periaatteessa pelaavatkin samoilla s��nn�ill� muiden kanssa. Mets�hovin radiotutkimusaseman signaalikieltoalueella sijaitsevassa vanhassa observatoriossa ��nitetty levy on luonnoltaan samaan aikaan rauhaisa ja villi, karu ja koruton, eik� sen salaisuuksia ole helppo purkaa pienempiin osiin.

Observatorion kappaleet ovat laulumelodioihin nojaavia, mutta alati taustalla soiva harmooni aiheuttaa tunteen, ett� nyt liikutaan totutun ja tutun tuolla puolen. Jokin n�iss� silottelemattomissa kappaleissa saa pohtimaan Stalker ja Annihilation -elokuvien toismaailmallisia tiloja, paikkoja jotka periaatteessa tunnemme, mutta jotka ovat muuttuneet meille joillain tavoin vieraiksi. Kyse ei ehk� ole niink��n helposti osoitettavista asioista, kuin kaiken taustalla vaikuttavasta tunteesta, vieraudesta. Levottomuutta her�tt�v�st� outoudesta, joka kuitenkin samaan aikaan kiehtoo mielt�.

Elo soittaa harmoniaan kielt�m�tt� taiten ja hienosti, dynamiikan antaessa kappaleille syvyytt�, sielua ja tasoja. En voi olla kuitenkaan miettim�tt�, kuinka muodon ehdottomuus on ohittanut sis�ll�n t�rkeyden. N�ist� kappaleista kun olisi voinut luoda niin kovin paljon muuta ja erilaista, mutta n�ht�v�sti levy vain piti toteuttaa ehdottomassa, kompromissittomassa muodossaan.

Observatorio on vahva tavallaan. Se ei p��st� kuulijaansa helpolla, mutta etenkin rauhassa kuunneltuna albumin ��niavaruus aukenee jo lupaavasti malttamattomalle kuulijalle. Debyyttialbumiksi t�m� on huiman rohkea ja v�kev� paketti, mutta ehk�p� tulevaisuudessa mukaan voi livauttaa edes mausteeksi jotain lis��?