Levy-yhtiö

Apulannan uran toinen singlekooste on ymmärrettävästi hyvin epätasainen tuplalevy. Aivolohkoon iskeytyneiden ja perkeleellisen tehokkaiden hittisinkkujen seassa ”värikkäisiin” b-puoliin uppoutuminen vaatii todellista fanistatusta, sillä ainakin itselleni nämä harvinaisuudet maistuvat lähinnä pakkopullalta. Täytyy kuitenkin muistaa että Apulannan taustalla vaikuttava toimintaperiaate on suorastaan ritarillinen – näiden kokoelmien myötä kaikilla on mahdollisuus halutessaan haalia kokoon täydellinen Apulanta-diskografia, ilman satojen eurojen satsauksia. Riistohintoihin kohonneet sinkut tuntuvat erityisesti Apiksen kohdalla täysin kohtuuttomalta. Muistetaanhan nimenomaan Levy-Yhtiö yhtenä cd:n hinnan laskemisen puolesta toimineena esitaistelijana (mm. kympin sinkku-kampanja). Dokumenttina ja osoituksena Apulannan tinkimättömyydestä Singlet 1998 – 2003 onkin mainio esimerkki, mutta kuuntelukokemuksena se kaikkea muuta kuin joutuisa. Läpikahlaamista vaikeuttaa vielä se että cd:n kappalenumerointi kulkee singlejen numeroinnin mukaan tyyliin 1, 2, 3 ja uudestaan 1, 2, 3 jne. Erittäin sekavaa - varsinkin levyjen loppupuolilla kun laskutoimitukset alkavat väkisinkin hämärtyä.

Ykköslevyn parhaimmistoon kuuluvat akustinen versio riemastuttavasta Mato-biisistä ja hyvin paljon Zen Cafelta kuulostava Neliöjuuri. Jälkimmäinen on muuten yksi niistä neljästä kappaleesta, jotka bändi äänitti ja miksasi ”vanhaan kunnon punk-henkeen” yhdessä päivässä. Tämä ja moni muu herkullinen knoppitieto paljastuu Toni Wirtasen kirjoittamista biisikommenteista, jotka ovat selvästi tämän kokoelman mielenkiintoisinta antia. Kakkoslevy on - jos mahdollista - vieläkin sekavampi kokonaisuus. Heinola kympin ja Hiekan sinkkujen b-puolilla on Apulanta kokeillut rajojaan, välillä onnistuen, mutta yleensä ei. Mm. Japa-japa-jaa-biisin kaltaiset terapia-sekoilut voineekin laittaa studioväsymyksen ja vaihtelunhalun piikkiin.

A-puolet (mm. Teit meistä kauniin, Käännä se pois, Ei yhtään todistajaa ja Reunalla) ovat lyhyestä elinajastaan huolimatta jo nyt 90-luvun suomirokin moderneja klassikoita, suoraa jatkumoa Eppu Normaali-Hassisen Kone-CMX-putkeen. Tuntuu ehkä kornilta ajatukselta nyt, mutta parinkymmenen vuoden kuluttua näitä kappaleita lauletaan taatusti pitkin poikin maamme karaoke-kuppiloita.