Sanity Scale: Cranehill Asylum

Omakustanne

Vuonna 2018 perustettu Sanity Scale on syntynyt yhden miehen vision pohjalle. Vokalisti Tony Sanen johdolla vielä muotoaan hakevan ryhmän debyyttialbumi Cranehill Asylum kasvoi 80-luvun kauhuleffojen ja perinteisen brittiheavyn sulautumaksi.

Klassisen heavy metalin soundi on siis osin puhtainta kasaria, mutta ei kuitenkaan muita vaihtoehtoja poissulkien. Elämme vuotta 2020 ja Cranehill Asylum kuulostaakin samaan aikaan retrolle sekä modernille. Into Asylum -intro johdattaa kuulijan oikeisiin maisemiin ja kun kovasti vanhalle kunnon Queensrÿchelle soundaava Serpent’s Eyes kajahtaa maisemaan on punteissa pitelemistä.

Äänimaisema on runsas, toisinaan progemetallille tyypillisesti jopa ylitsepursuavan runsas, mutta omasta mielestäni näissä kohdin taustan synamatot nimenomaan pelastavat tilanteen. Ne eivät missään vaiheessa nouse todellisesti haastamaan kitaran asemaa kuninkaana, mutta antavat riittävän taustatuen kielisoittimille, sekä tietysti laululle.

Niin, se vokalisointi. Mielestäni heavy metalin saralta löytyy sankka joukko todella vahvaäänisiä vokalisteja, mutta heidän lisäkseen genreä rasittavat ns. kimittäjät, nyt kun puhutaan ’puhtaasta’ laulusta. Voin ilokseni todeta, että Sane ei todellakaan kuulu jälkimmäiseen ryhmään, ja vokaalit jyrähtävätkin kovaa sekä tarvittaessa myös riittävän korkealta.

Muoto on kunnossa, mutta entä sisältö? Näissä kohdin piilee harmillisesti Sanity Scalen esikoisalbumin Akilleen kantapää. Kiekolla on mittaa sopivasti hieman alle kolme varttia, ja vaikka sieltä löytyy helmiä kuten Where Are Your Monsters ja Find Me, niin koko laitos ei ole täynnä aivan yhtä laadukkaita asukkeja. Näiden kahden biisin muodostama keskiselänne kantaa kuitenkin sen verran, ettei levyn parissa ehdi varsinaisesti tylsistymäänkään. Kunnianhimoisin numero on lähemmäs kymmentä minuuttia kurottava Cranehill Asylum -mörköooppera, jolla kiistatta onkin omat hetkensä – jos nyt lähemmäs 10 minuutin mitta on mielestäni pientä liioittelua.