Seva Ruoho: Smooth Jazz Nuclear Bombs

Omakustanne

Tehdäänpä mielikuvituksessamme ensin kaksi matkaa musiikin äärettömässä avaruudessa. Matkoista toinen lähtee ambientin futuristiselta avaruusasemalta ja suuntaa kohti avantgarden tähtisumuja. Seilatessamme taivaita olemme todella korkealla normaaliuden tuolla puolen, eivätkä sääntöjen painovoimakentät vaikuta meihin. Toinen matka saa alkunsa noisen kaaoksesta ja nyt kohteemme on post-rockin elokuvamaisella puolella sijaitseva pieni musta aukko. Vetovoimat ovat vahvoja, mutta ne eivät uhkaa mitenkään alustamme, jonka moottorina toimii mielikuvitus.

Tämä on ainoa tapa, jolla osaan johdattaa satunnaisen kuulijan/lukijan eksperimentaalista äänitaidetta edustavan Smooth Jazz Nuclear Bombs -albumin äärelle. Unohtakaa kaikki mitä olette tienneet musiikista, älkääkä välittäkö albumin otsakkeessa mainitusta jazzista – sitä ette tule juurikaan kohtaamaan. Jazz onkin enemmän sellainen ajattelutapa, jonka vapaus kuuluu näillä yhdeksällä oudolla raidalla.

Harvoin olen päätynyt niin kauas tutuista pisteistä, kuin tätä levyä kuunnellessa. Voisin antaa albumille päivästä riippuen viisi tähteä, tai yhden tähden, tai kaksi, neljä, kolme… Ehkäpä kolme on sopivin numero, koska levyn ydin on minulle edelleen suurilta osin salattu. Tämä on instrumentaalimusiikkia, enimmäkseen nyt ainakin. Koneet luovat äänikudoksia, hiljaisuus niiden välillä on yhtä tärkeää, ja kun kitara joskus soi tunnistettavasti, on se suruisaan henkeen taipuvainen.

Albumin teemoja ovat kuuleman mukaan kuolema, maailman kuolema ja ihmisen kyky tuhota osapuilleen kaikki käsiinsä päätyvä. Okei, ymmärrän. Nämä äänten kollaasit ja loputtomat kaikuleikit voi tulkita niinkin, mutta jälleen kerran kuulija on kuningas/kuningatar. Ainoa tulkittavia lyriikoita sisältävä raita, Senseless Warmth Of A Red Flaming Sky Will Light Our Broken Hearts On Fire, on selvin liike tuon teeman tiimoilta, mutta nytkin kaoottinen särinä ja lämmittävä kitarasoundi avaavat ovia enemmän kuin sulkevat niitä.

Mitä siis opin tästä levystä ja kuinka sitä purkaisin enemmän? Hmm, noisekin voi olla lohdullista ja keveys saattaa yllättää paikoissa, joista luulee löytävänsä vain kuolemaa. Seva Ruohon taide on väkevää, eikä se tarvitse kivitalon kokoisia äänivalleja toimiakseen, sillä joskus hiljaisuuden rajoilta voi kuulla julmimmat äänet.