Simppa ja Neukut: Pienet jäljet

Omakustanne

Hyvästä otsikosta on aina hyötyä yhtyeelle kuin yhtyeelle. Simppa ja Neukut on pari vuotta sitten Turussa perustettu rock-yhtye, jonka nimeksi oli kuuleman mukaan suunnitelmissa myös Tomi Simonen ja Entinen Neuvostoliitto, mutta yksinkertaisempi on tässä tapauksessa parempi. Tiedä sitten kuinka tosissaan muita nimiä edes pohdittiin, tarina on ainakin hyvä.

Samaa simppelin monimutkaista kaavaa toistaa myös ryhmän rock, joka on periaatteessa suorahkoa suomirockia, mutta biisit rustaava Tomi Simonen on katsellut myös Suomen rantoja kauemmas. Muutaman kappaleen fiilikset ovatkin selvästi Amerikan raiteilta innoitusta saaneita, tosin suomalaisugrilainen melankolia ja soundimaailma on alati läsnä. Sovituksissa on havaittavissa jopa juonteita progehtavan rockin puolelta, eivätkä loikat popinkaan puolelle ole mahdottomia, kun biiseihin etsitään erilaisia kulmia ja taustatapetteja.

Kahden, ja toisinaan useammankin, maailman törmäys ei aiheuta vahingoittavia kolareita, vaan esimerkiksi Kettunen melankolirokkaa komeasti. Mukavan kaukoröyhkämäistä ja jarkkomartikaismaista vääntelyä ovat myös Totuus palaa ja Munhan piti -vedot, jotka tietysti tutuista elementeistään huolimatta kuulostavat samaan aikaan persoonallisilta numeroilta. Valkoinen mies ei ehkä osaa svengata, mutta hän voi aina yrittää parhaansa ja toisinaan sekin riittää – kuten nyt.

Sen sijaan räyhäävämmän rockin kanssa kaveeraus ei mielestäni tuota kovinkaan kummoisia tuloksia. Tietysti Mick Jagger ja Lenny Kravitz ovat kelpo idoleita, mutta rankemmat palat tuntuvat ikävän pakotetuilta.