Killaman: Killaman

Displeased

Vasta niinkin hiljattain kuin toukokuussa 2002 perustettu ruotsalainen Killaman ruoskii sitä samaa hevosta kuin joka toinen nykyään perustettava svedu-metalli orkka. Eli mäiskeen aiheena on rankempi death metalli, jota on höystetty todella rupisilla miltei coreen/punkkiin vivahtavilla soundeilla. Jokainen neljästä jäsenestä soittaa tällä hetkellä myös jossain muussa retkueessa, mikä vain vahvistaa projektimaista vaikutelmaa. Kitaristi/basisti Johan Axelsson ja tuplabasareista vastaava Rikard Wermén ovat päivätöissä Derangedissa, joka jo vuodesta 1991 on mättänyt rupista ja kulmikasta deathiaan. Vokalisti Rune Foss avaa puolestaan ääntään myös thrash kokoonpano Reclusionissa. Uusimman jäsenen, toisesta kitarasta vastaavan Roger Johanssonin voit puolestaan spotata jos olet katsomassa Insisionin brutaalia deathia pursuavaa keikkaa.

Kasassa on siis lauma tekijämiehiä, mikä pistää ihmettelemään tämän debyyttipitkäsoiton tietynlaista, ajoittain vaivaannuttavaa tasapaksuutta. Joillain raidoilla ryhmä toki repii katon alas ja seinät sivuun, mutta aika monessa kappaleessa homma kulkee yhtä sutjakkaasti kuin autojonot ykköstiellä viikonlopun paluuliikenteen aikoihin. Soitto on aggressiivista ja voimakasta, mutta pelkkä raskas lekalla riffittely ei kanna ellei ideoita pystytä kehittämään eteenpäin – ei vaikka levy olisikin kestoltaan vain reilu puoli tuntinen. Siinä missä esim samasta maasta ponnistava The Crown tai tanskalainen Panzerchrist onnistuvat kääntämään rankan ryskytyksen monitahoiseksi ja eläväksi äänten kollaasiksi jää Killaman yksiulotteiseksi räiskeeksi – deathiksi deathin itsensä takia.

Niitä parempia hetkiä levyllä edustavat mukavan rouhea God Told Me To, ja raskaasti mutta monivivahteisesti synkkää sanomaansa nuppiin takova No Hope, No Fear – eivätkä World Of Shitin ja Nihilist And Proudin loppusahauksetkaan mitenkään huonoilta kuulosta. Mutta muuten sitten maalataankin miltei koko ajan sillä yhdellä ja samalla värillä, joka alkaa huolestuttavan nopeasti muistuttamaan tympeää harmaata. Ainoastaan jotkut terävät kitarasoolot yhdessä parin valopilkun kanssa pitävät lätyn tähdityksen näinkin siedettävänä, mutta ensi levyyn mennessä on parannusta tultava. Johtuen äärimmäisestä musiikistaan saattaa Killaman kuitenkin olla keikalla päitäräjäyttävä kokemus, ja odotankin mahdollisuutta päästä katsastamaan nelikon live-tuhovoimaa.