STUD: War of Power

Omakustanne

”Mikä ihmeen Dio-kopio tää nyt on”, pohti ystäväni nähdessään STUDin uuden albumin kannen ensi kertaa. Tunnustettakoon, kuvassa ja fontin luomassa otsakkeessa on kiistatta yhteneväisyyksiä metallin suuren ja mahtavan kanssa, mutta puolustukseksi todettakoon myös se, että STUD perustettiin jo vuonna 1986. Siis silloin kun nykyisin vanhahtavaksi heavy rockiksi mielletty musiikki oli vielä vahvasti valtavirtaa. Heavyn, heavy rockin ja hard rockin rajat olivat tuolloin, kuten nykyäänkin, hieman vaikeita määritellä, mutta siellä jossain STUD tuntuu viihtyvän poikkeuksellisen hyvin yhä edelleen.

War of Power on bändin neljäs pitkäsoitto ja kymmenen raidan paketti puristuu hieman alle kolmeen varttiin, eli tämänhän saisi sopivasti äänitettyä ysikymppisen kassun toiselle puolelle. Biisit kellottavat enimmäkseen kolmesta ja puolesta viiteen minuuttia, vain ankkuriraita Wings of Firen lipsahtaessa lähemmäs kuutta minuuttia. Joukossa on enemmän nopeita vetoja, joita pari puolipakollista hitaampaa numeroa sitten rytmittää.

Kaavan perinteisyydestä voi soittaa poskea, mutta toisaalta: näin albumi on monipuolisempi ja siten kestävämpi. Sinkkubiisi War of Power todettiin jo aiemmin dynamiitiksi, eikä kiekon loppupuolelle sijoitettu Soulmate ole tippaakaan heppoisempi pamaus. Modernimmista melodisen metallin sankareista vinkkaa härskisti Demon’s Gate, mutta puhdasotsaisuus pelastaa STUDin lähes aina.

Miten niin ’lähes’, saatatte kysyä. No, Tired lienee uuden joukon selkein kiskaisu kasari Van Halenin ja Top Gunin soundtrackin siiderinkuivien soundien pariin. Tuosta jää jo jäljet tiukimpaankin panssariin. Pykimistä aiheuttaa myös sielun tuskaa tihkuva Darkness to Fall, joka on levyn pakollinen balladi.

War of Power on taas niitä levyjä, joita voi ihailla ja inhota osapuilleen samoista syistä. Vanhahtavaa, arvattavaa ja kenties epämuodikasta, mutta kun pinnan alle kurkistaa, niin sieltä löytyy nippu ensiluokkaisia biisejä.