Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä

Is This Art!

Depressio on vaikeasti käsiteltävä aihe musiikissa, mutta me suomalaiset olemme luoneet depiksistä aivan omanlaistamme. Tämähän on murheellisten laulujen maa, jossa pojat eivät voi olla Päivejä ja kukkaset nauraneet ei, joten toki tilaa riittää vielä muutamalle uudelle laululle?

10-luvun lopulla raketin lailla menestykseen nousseet Maustetytöt osuvat toisella albumillaan keskelle häränsilmää, eikä tästä kymmenen biisin nipusta löydy tarpeetonta lenkkiä. Lähdetään liikkeelle albumin nimestä, joka toimii myös ensimmäisen biisin otsikkona: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä. Nerokas huomautus, josta voi löytää parikin eri kulmaa, ja silti lausujat eivät tahri omia kaapujaan loskaan.

Heti perään kuullaan sinkkubiiseistä Ne tulivat isäni maalle, joka optimoi kitaran ja syntetisaattorin yhteistyön, kuten vain Leevi olisi koskaan osannut. Lapsuus pakataan rekkoihin ja muunnetaan tunnistamattomaksi tuotteeksi, joka ei ole enää edes kotimaista, eikä kertoja voi ’edistyksen’ rattaille mitään. Nyt ei kaadeta edes sokeria työkoneiden tankkeihin, sillä vastarinnan aika on ohi, ja juuri tuo lakoninen toteaminen on se Maustetyttöjen pääase.

Melodisuus ja kaiho osuvat kohteisiinsa, samoin säästeliäästi käytetyt taustalaulut, jotka antavat duon soundille oman lisänsä. Tietysti levy nojaa jyrkästi teksteihinsä, mutta on kuitenkin ensisijaisesti melodinen ja tuo liitto on tällä toisella pitkäsoitolla luonut loistavan biisin toinen toisensa perään.

Kritiikkiä voisi tietysti esittää siitä, että kappaleet ovat helposti ja nopeasti tunnistettavissa tekijöidensä lapsiksi, mutta jopa tiukan sapluunan käyttö käännetään omaksi eduksi. Tässä tapauksessa kyse on tiiviistä ja yhdenmukaisesta biisinipusta, eikä samasta puusta veistetyistä kappaleista – vaikka raja on kiistatta parissa kohdin jo melko lähellä.

Entäpä sitten se melankoliamarinadi, johon kaikki on upotettu? Kiistatta Jos jäisin onnibussin alle ja Äiti älä huoli kyntävät jo todella syvältä kivistä peltoaan, mutta Maustetytöt eivät sorru murheidensa alhoihin. Joulun ajassa harhaileva Vuoden pimein yö toteaakin, kuinka kaiken latistava harmaus on todellisuudessa se murheellisin asia. Ja onhan siellä kaiken keskellä ystävyyttä ylistävä Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään, joka tuo valoa ja lohtua pimeyteen.