On Thorns I Lay: Egocentric

Black Lotus

Jostain rauhallisemman death metallin läheltä 90-luvun puolivälissä uransa aloittanut kreikkalainen On Thorns I Lay on tehnyt musiikissaan samanaikaisesti hyvin pitkän ja oikeastaan melko lyhyen kaaren. Vuonna 1999 julkaistu kolmas studiolevy Crystal Tears muutti bändin soundia deppressiivisemmäksi, gootimmaksi sekä melodisemmaksi, kun mukaan soitinarsenaaliin liittyivät viulu sekä piano ja koskettimien asema kasvoi huomattavasti. Hempeily vietiin äärimilleen seuraavana vuonna ilmestyneellä Future Narcotic levyllä, josta jo vuotta myöhemmin AngelDust pitkäsoitolla otettiin jokunen askel kohti rankempaa ilmaisua. Näin ollaan saavuttu tähän päivään ja uusimman levyn Katatonian makuisiin aihioihin.

Sävellystyöstä vastaa kitaristikaksikko Chris Dragmestianos ja Minas joista jälkimmäinen hoitaa myös englanninkielisen vokalisoinnin. Ja kun puhutaan vokalisoinnista on ehdottomasti nostettava jalustalle välillä kerrassaan upeat lyriikat, jotka Minas on rustannut yhdessä basisti Stefanos Kintzogloun kanssa. Bändin soundi on keventynyt vuosien varrella melkoisesti, ja nykyään on oikeastaan harhaanjohtavaa puhua metallista – lähinnä musiikki on hardrock/darkrock/goottia, johon on naitettu mukaan jonkin verran akustisia soittimia. Sovituksetkin ovat suorempia ja perinteisempiä kuin alkuaikoina, ja aiemmin päätään nostanut progressiivisuuskin on enää lähinnä eksoottisen, mutta harvinaisen mausteen asemassa.

Vahvimmillaan yhtye on levyn alussa, ja etenkin toisena kuultava perus goottirockaus Poster On A Wall toimii kerrassaan hienosti vierailevine naislauluine kaikkineen. Toinen mukavan tarttuvaksi viisuksi osoittautuva raita on akustisella kitaralla hitaasti liikkeelle liukuva Unsung Songs, jolla minimalistisesti soittava yhtye soundaa todella herkulliselle – joskus vähemmän on enemmän... Levyn jälkipuoliskolla alkaa väsy iskeä jäseniin, ja muutamatkin jenkki-orkesterit mieleen nostavat uus-grunge vaikutteet eivät ainakaan paranna tulosta. Hrrr! Lisäksi loppusodissa on mukana pari melko selvää täytetuotosta, jotka häviävät alkupään teoksille – kuuntelee biisejä sitten vaikka missä järjestyksessä. Virkistävän synkkä päätös saadaan sentään kun lyhyt instrumentaali Dawn Of Loss, ja viimeinen raita Quotation For Listening luovat akustisemman ja tummemman maailmansa. Rauha joka nyt viimein laskeutuu on niin herkän kaunis, että aiemmin kuullut täyshudit tuntuvat vielä mauttomammilta.

Vahva alku ja loppu peittoavat keskivaiheiden harharetket niin, että kyllä tässä selvästi plussan puolelle jäädään. En tiedä ovatko taloudelliset, vai kenties jotkin yhtyeen sisäiset paineet saaneet sen muuttamaan soundiaan paikoin ’yleisesti hyväksytympään’ suuntaan, mutta toivon todella että nuo syyt – mitä ne ikinä ovatkaan – ovat kadonneet seuraavan On Thorns I Layn levyn äänityksiin mennessä.