Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 37 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Heather Nova: South
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

V2

Valokuvamallin ulkonäkö-kriteerit täyttävällä Heather Novalla saattaa olla pienoisia vaikeuksia uskottavuutensa kanssa. Toivottavasti ihmiset näkevät tällä kertaa ulkokuoren tuolle puolen, sillä Neiti Nova on oikeasti lahjakas laulaja/lauluntekijä, joka saattaa hyvänä päivänä tehdä musiikillisella rintamalla vaikka kuinka hienoa jälkeä. South-levy ei sitä vielä aivan ole.

Ison porukan tuottama (mm. Sueden ex-kitaristi Bernard Butler) levy kärsii useasta poikkeavasta visiosta. Itse Heather Nova lienee ollut vetelemässä naruista, mutta tällä kertaa on tuotantotiimi tainnut saada tarvittavaa isomman roolin. Kyllähän tällä radioon päästään, mutta kunnianhimoisempiin tavoitteisiin jää matkaa.

Paikoitellen Nova kuulostaa kiusallisesti Alanis Morissettelta (Virus Of The Mind) ja välillä valitettavasti tusinaluokan r’n’b-typykältä (If I Saw You In A Movie). Rosoisempi ja maanläheisempi linja sopisi Novalle mielestäni enemmän kuin hyvin, sillä monet biiseistä taatusti kestäsivät pidempääkin diggailua, jos lähestysmistapa olisi toisenlainen.

Linkki: Heather Nova
Päivämäärä: 30.10.2001
Lukukertoja: 1312


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 14.08.2004:
Pisteet:
Pari kertaa on tullut nähtyä/kuunneltua tätä tyttöä livenä. Hyllyssä on viisi hänen levyä, jokaiselta löytyy todellisia helmiä... Ehdottomasti tutustumisen arvoista materiaalia. Suosittelen 10+.

JariJ kommentoi 15.08.2004:
Pisteet:
Heather Novan "Walk This World" on loistava biisi...joka ei tosin löydy tältä levyltä.

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Heather Nova

Kotisivu: http://heathernova.org/
Levyarviot:
South

30.10.2001
Arvostelijana Jari Jokirinne