Mary Lattimore: Silver Ladders

Ghostly International

Musiikinkin saralla tekee hyvää astua toisinaan ulos mukavuusalueilta ja tutustua johonkin aivan erilaiseen. Voin sanoa suoraan, etten tiedä oikeastaan yhtään mitään harpuilla luodusta musiikista, ja juuri sellaista Mary Lattimore luo. Los Angelesista kotoisin oleva harpisti on julkaissut jo aiemmin materiaalia, mutta Silver Ladders on ymmärtääkseni ensimmäinen soolopitkäsoitto, jonka Lattimore on tehnyt jossain muualla kuin omassa studiossaan.

Sattuma heitti Lattimoren yhteen englantilaisen Neil Halsteadin kanssa, joka tunnetaan parhaiten rahdun toisenlaista musiikkia luovan Slowdive-yhtyeen jäsenenä. Halsteadilla on studio, mutta hän ei ollut koskaan äänittänyt siinä harppua. Lattimore ja Halstead löysivät kuitenkin nopeasti yhteisen sävelen, ja pian Lattimore olikin jo Halsteadin perheen luona äänittämässä seuraavaa levyään. Joskus on tosiaan hyvä siirtyä mukavuusalueilta uusille urille.

Silver Ladders on seitsemän raidan mittainen kokonaisuus, joka äänitettiin yhdeksän päivän aikana. Kolme raidoista perustuu demotettuihin kappaleisiin, kun taas neljä syntyi suoraan improvisoiden. Äänessä on harppu sekä Halsteadin sähkökitara, jonka tehtävänä on toimia harpun vastapainona ja keskustelukumppanina. Taustalla erilainen määrä syntetisaattoreita luo puolestaan äänitapetteja, joiden tarkoitus on vain kehystää ja korostaa edessä olevien soitinten ääniä.

Kaikki kappaleet ovat instrumentaaleja, eikä niillä kuulla mielestäni edes muokattuja vokaaleja. Sen sijaan kielisoittimet toimivat sanojen korvaajina ja kun kuuntelen yli kymmenminuuttiseksi kasvavaa Til A Mermaid Drags You Under -teosta, en edes kaipaa mitään lisäyksiä. Melankoliset ja varjoisat melodiat tuikkivat toisinaan kuin öiset tähdet, tai kenties nämä ovat pohjoisen revontulia, joiden tanssia satunnainen kuulija saa ilokseen seurata.

Tunnelmallisuus on tietysti vahvassa roolissa, mutta kappaleissa on myös tiukempia jännitteitä. Chop on the Climout kertoo kuuleman mukaan lentämisestä, ja tuulten huminan sekä alla levittäytyvän maan massiivisuuden voi tosiaan aistia äänistä. Aurinkoinen avausraita Pine Trees piirtää puolestaan viehättävää metsää kuulijan mieleen, äänten ollessa huomattavasti keveämpiä, jopa leikkisiä.

En ehkä ymmärrä harpun soitosta paljoakaan, mutta tiedän milloin sävellykset liikuttavat sydäntäni ja äänet ovat tasapainossa. Upea levy, jonka ääreen palaan taatusti, kun kaipaan elon kiireisiin pientä hellitystä.