J Mikael: Puu

Omakustanne

J Mikael -nimen takaan löytyy yhden miehen yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa loppuvuodesta 2019. Kyseinen Vesi-pitkäsoitto vilahti tuolloin allekirjoittaneelta ohi, mutta toinen albumi päätyi Desibeli.netin toimitukseen. Puu on itse asiassa ilmestynyt jo elokuussa, mutta nykyisessä maailmantilanteessa muutaman kuukauden viivästys ei tunnu enää missään. Ja mihinkäs se folkahtava pop ehtisi muutamassa kuukaudessa vanhenemaankaan.

Albumin kuusitoista raitaa luottavat pitkälti mies & kitara -kaavaan, ja nyt on käytössä lähinnä nylonkielinen kitara. Toki tukena on hiukan lyömäsoitinta ja muuta pientä, mutta todellisuudessa nämä biisit elävät ja hengittävät trubaduurintuolilla. Hyvällä poljennolla soutavat Sinä ja Vapauta erottuivat heti kättelyssä edukseen, eikä Viisasten kivi ole ainakaan nimeään heppoisempi, kun rytmipuolta hyödynnetään vielä kaupan päälle suorastaan nerokkaasti.

Bob Dylanin nimeä on vaikea väistää tämänkaltaisten levyjen kanssa, eikä Leonard Cohenin maininta ainakaan johda kuulijaa harhaan. Etenkin kun Kii ja Myrsky voisivat olla yksinkertaistettuna peräisin suoraan mestarin katalogista – ja tämä oli siis vain silkka kehu. Vaikutteita, vaikuttajia, vaan ei suoria sääntöjen määrääjiä – onneksi.

Puu soi hienosti ja monisyisesti, mutta J Mikael sitoo mielestäni itsensä tarpeettoman tiukkaan sapluunaan. Etenkin vokaalien puolella kannattaisi jatkaa kehitystyötä, koska hienot rivit ansaitsisivat joskus mielestäni väkevämpiä tulkintoja, eikä ilmaisupaletin kasvattamisestakaan varmasti haittaa olisi. Kauniita hetkiä, parhaimmillaan pohtivia tekstejä ja kuulaan niukkoja äänimaisemia, joiden parissa viihtyy vaivatta.