Tapani Rinne: Foghornia

Signature Dark / Rockadillo Records

Puolitoista vuotta sitten haukoin henkeäni ihastuksesta Radioton -pitkäsoiton äärellä, joka tuntui pudonneen suoraan taivaista. Toki Rinne on tehnyt vakuuttavaa jälkeä jo vuosikymmenten ajan, mutta silti soolokiekon tuoreus, raikkaus ja avaruus yllättivät positiivisesti.

Foghornia on saatesanojen mukaan suoraa jatkoa edeltäjälleen, eli rima nousee välittömästi huimiin korkeuksiin. Entä kuinka itse musiikin kanssa sitten käykään, sillä tokihan jatko-osa on vain jatko-osa – ei mitään alkuperäiseen verrattavaa?

Tunnustan että tätä levyä kuunnellessa tunteet ovat olleet poikkeuksellisen pinnassa, sillä Rinteen musiikki liikuttaa jotain rintakehässäni erityisen voimakkaasti. Instrumentaalilevyn avainasemassa ovat jälleen kaihoisat puhaltimet, joita Rinne soittaa viipyillen ja rakkaudella. Äänet heijastelevat vuoroin pohjoisen tyyniä taivaita, lämpimiä ja melankolisia tunteita, sekä tietysti nostalgian loppumattomia voimia.

Vähemmän on toistuvasti enemmän ja kauniimpaa, kun utuisiksi häivytetyt taustat sulatuvat puhaltimien ääniin. Veljenpojan rippitilaisuuteen sävelletty Confirmation vie minimalismin kenties pisimmälle, kun taas naksuva ja suhiseva Kirjurinluoto kurottaa toisessa laidassa avantgarden levottomampiin vesiin. Elektroninen ja orgaaninen ovat aina olleet Rinteen välineitä, eikä tilanne muuksi muutu, mutta vaikka Foghornia on edeltäjänsä seuraaja, on se samalla oma, vahva albuminsa.