Emola-Hatsina String Band: Hobo Sapiens

Karkia Mistika Records

Ja sitten on aika nauttia tyystin erilaisesta musiikista. Unohtakaa siis ns. normaalin popin, rockin ja instrumentaalimusiikin rajat, koska tällä matkalla tulemme ylittämään ne.

Emola-Hatsina String Band on sama asia kuin Esa Kuloniemi ja Antero Mentu. Kuloniemi soittaa slidekitaraa, akustista kitaraa sekä vahvasti efektoitua ’antiikkirumpukonetta’, silloin kun moiselle vain ilmenee tarvetta. Mentu vastaa puolestaan sitarin soitosta ja vahvasti efektoidusta sähkökitarasta, jota soitetaan jousella ja ilman. Biisit ovat toisinaan lähempänä noisea, toisinaan taas kuulostetaan kovinkin folkilta, länsimaiseksi ja itämaiseksi miellettyjen palasten muodostaessa kummia kuvioita.

Koska sain arvioitavaksi vain käppäisen CD-R:n ja saatteen, jossa ei mainita sen kummemmin biisien nimiä kuin kaikkia levyn tekoon osallistuneita henkilöitä, olin lievästi huputettu. Toisaalta moinen voi olla hyväkin asia, etenkin kun ollaan näin lähellä marginaalin reunaa. Verkon kätköistä löytyi kuitenkin sen verran tietoa, että Medley: Whole Lotta Suffering of Cold and Hunger pitää tosiaan sisällään Suomen kaartin paluulaulun. Balkanillehan on mahdottoman pitkä matka ja siellä kulttuurit ovat aikojen alusta saakka sulautuneet toisiinsa, joten ehkä siellä ovat soineet sitaritkin suomalaisten rähistessä.

Hobo Sapiens on julkaistu vinyylilevynä ja juuri tuossa formaatissa kiekon hämmentävä kaksipuolisuus toimii. En muista juuri tätä kummallisempaa albumikokonaisuutta, mitä nyt klassikoksi nostettu Neu!:n ´75 voisi käydä kilpakumppanista. Ensimmäinen puolisko on heleää folk-utuilua, sitarin soidessa ja vanhoille krautrokkareille ominaisen leijunnan toimiessa päätähtenä. Näissä kappaleissa viivytään täydellisissä kesäpäivissä, kiireettä, paineetta ja vailla rumia saumoja.

B-puolen kaksi raitaa, Varjolaivue ja Punainen Saimaa ovatkin sitten industrialin katkuista, Frankensteinin saumoilla varustettua painajaista. Rumpukoneet tulevat, säröiset ja sähköiset äänet kaikuvat, poukkoilevat ja vääntyilevät, ja vaikutteita on saatettu saada niin Skinny Puppyn kuin sekapäisten belgialaistenkin touhuista. Ja luultavimmin myös indu-elektron muilta saksalaisilta pioneereilta.

Kuuntelukokemus on kaksijakoinen, häiritsevä ja kummallinen, mutta jos satut virittäytymään oikeaan tunnelmaan, voi äänten terässinfoniasta nauttia täysin rinnoin. Itse ihastuin tähän, tosin lähipiiristä satoi myös runsaasti kritiikkiä.